Suljin tämän blogin enkä ajatellut kirjoittavani tänne enää. Tänään Facebookin dee-äitipalstalla taas käytiin keskustelua siitä, miten kovasti tervetullutta olisi, jos joku bloggaisi ykköstyypin diabeteksesta ja raskaudesta. Muistin tämän blogini ja ajattelin, että voisin hitaasti elvyttää tätä jälleen. Ehkä kokemuksistani on hyötyä joskus jollekin, joka käy läpi samaa – sillä todella moni kokee tämän saman tuskan. Vieläkään en ole valmis avaamaan tätä koko maailmalle luettavaksi, mutta ehkä voisin taas aina silloin tällöin kirjata kuulumisia ja tunnelmia. Ne voi sitten lukea jos joskus tämän avaan.
Joulukuun alussa meidän perhesuunnitelmat törmäsivät taas seinään. Kilpirauhasarvoni ovat kesästä asti heittäneet häränpyllyä, ja nyt sain diagnoosiksi Basedowin taudin. Lääkäri selitti puhelimessa, että syystä tai toisesta kehossani on käynnistynyt vasta-ainereaktio kilpirauhasta vastaan. Tämän vuoksi kilpirauhanen koettaa puolustautua ja käy ylikierroksilla. Varsinaista vasta-ainereaktiota ei voida hoitaa, ainoastaan kilpirauhasen liikatoimintaa. Lääkkeenä toimiva Tyrazol ei sovellu raskauteen vaan muodostaa sikiölle epämuodostumariskin. Siksi vauvahaave on nyt tauolla. Lääkitystä jatketaan puoli vuotta, ja sitten katsotaan miten edetään.
En ole ihan varma vielä, mitä vaihtoehtoja puolen vuoden kuluttua on. Ilmeisesti Tyrazol-kuurin jatkaminen vielä 1,5 vuotta, kilpirauhasen radiojodihoito tai leikkaus. Mutta olen aika epätietoinen vaihtoehdoista tällä hetkellä itsekin, sillä ainoa kontaktini lääkäriin on toistaiseksi ollut puhelimen välityksellä. Puolentoista viikon kuluttua menen sisätautipolille ja tapaan lääkärin kasvotusten. Toivon sen jälkeen olevani asian suhteen viisaampi.
Mikään ei kuitenkaan muuta nyt sitä tosiasiaa, että emme saa tällä hetkellä edes yrittää lasta. Olen 35-vuotias, kello tikittää jo kovasti. Voitte uskoa, ettei tilanne ole millään tavoin toivottu tai onnellinen, mutta näillä mennään kun ei muuta voida.
Jotain hyvää: saan suunnitella häitä ilman että tarvitsee miettiä olenko juhlien aikaan raskaana vai en. Ei niin ettenkö vaihtaisi häät tuhat kertaa mieluummin siihen, että meille tulisi lapsi, mutta kun jostain on löydettävä hyviä puolia niin tämä edes sentään.