Huolenpitoa kainuulaisittain

Tänään olen taas ollut iloinen, että vauvamme syntyy nimenomaan Kajaanissa.

En tietenkään tiedä, millaisia neuvolapalvelut ovat muualla Suomessa. Ymmärtääkseni palveluiden taso vaihtelee kunnittain, mutta perusjutut tarjotaan kaikille ihan koska laki sanoo niin. Vertailua en pysty tekemään tämän yhden kokemukseni perusteella, mutta sen ainakin tiedän, että Kainuun sote toimii ihanasti ensikertalaisen näkökulmasta.

Neuvolahenkilömme on ollut alusta asti aikaansaava, järjestelmällinen, reipasotteinen ja rohkaiseva. Hän on ottanut uudet kajaanilaiset hyvin vastaan, huomioinut meidät perheenä ja minut yksilönä ja kohdentanut asiansa juuri meille sopivasti. Tykkään  hänestä valtavasti, ja olen tosi iloinen että jatkamme neuvolakäyntejä hänen kanssaan myös Sisupussin synnyttyä.

Yksi Kajaanin neuvolapalveluiden hyviä puolia ovat kotikäynnit. Käsittääkseni kaikkialla vauvan syntymän jälkeen ensimmäinen neuvolakerta tehdään kotikäyntinä, mutta täällä järjestetään yksi kotikäynti myös raskauden kolmannella kolmanneksella. Mukana on neuvolahenkilön lisäksi työntekijä kaupungin perhetyöstä. Ajatus on, että kotikäynnillä keskustellaan Kajaanin perheille tarjoamista palveluista, tukimuodoista ja mahdollisuuksista sekä raskauden aikana että sen  jälkeen. Kotiympäristössä myös perheeseen liittyvistä vaikeistakin kysymyksistä voi olla helpompi jutella ja kysellä kuin steriilissä neuvolatilassa tai perhekeskuksessa.

Tarkoitus on  madaltaa kynnystä avun pyytämiseen. Tämä  jos jokin on ennaltaehkäisevää perhetyötä: apua tarjotaan ja keinoja sen löytämiseen ojennetaan jo ennen kuin ongelmia syntyy.

Tänään siis M tuli lounastunnilla kesken päivän kotiin. Hänen saapuessaan oltiin jo mittaamassa verenpainettani: normaalit neuvolakäyntiin liittyvät testit tehtiin siis myös kotona. Papu-kissan reaktio vauvan sydänäänien kuunteluun oli jokseenkin huvittava. Dopplerin ääni on ilmeisesti eläimen korvaan aika erikoinen ja ehkä vähän pelottavakin.

Kahvipöydän ääressä juteltiin meidän kuulumiset ja saimme tietoa perheiden tukipalveluista. Perhetyöntekijä oli etsinyt juuri meidän  alueemme perhekerhot (kaikkien eri järjestäjien) ja niiden ajankohdat ja mainosti myös Perhekeskusta, joka itse asiassa oli esittäytymässä myös neuvolan perhevalmennuksessa aiemmin. Perhekeskus on tukipalveluiden lisäksi myös paikka, jossa ovet ovat avoinna. Uskon, että tulemme vauvan kanssa hyödyntämään sen imetysnurkkausta ja kahviautomaattia talvella, kun innostumme käymään kaupungilla.

Kiinnostavinta meidän tilanteessamme oli kuulla lapsiperheiden kotipalvelusta. Kajaanissa voimme saada apua kotiin melko helposti esimerkiksi silloin, kun M on useita päiviä peräkkäin poissa. Meillä ei ole lähisukulaisten verkostoja tai laajaa lastenhoitorinkiä täällä Kainuussa, joten apua pitää pyytää ulkopuoliselta.

Jos sattuu niin, että vauva esimerkiksi on koliikkinen tai muuten huutaa kuin syötävä koko ajan, niin minun jaksamiseni voi olla vaikeaa. Tai vaikka ei huutaisikaan, voin silti pyytää apua kotiin, jos vaikka tarvitse pari tuntia lisää unta kerran viikossa. Kotipalvelun työntekijä voi tulla olemaan vauvan kanssa hetken aikaa, jotta minä voin tehdä jotain muuta, tai hän voi siivota tai laittaa ruokaa, miten vain sovitaan. Hinta on peräti 5e/tunti. Olen melko varma, että tätä palvelua tullaan meidän perheessä käyttämään tammikuussa. Kannustus ainakin on kova: neuvolahenkilömme sanoi, että usein ensimmäinen soitto kotipalveluun on vaikein, joten hänkin voi sen tehdä puolestani, jos kynnys on minulle liian korkea. (En usko että on, mutta tarjous on melkeinpä häkellyttävä.)

En tiedä, millä ihmeellä köyhäksi mainostetun maakunnan resurssit riittävät näin hyviin  ja ihmisläheisiin perhepalveluihin. Ehkä se johtuu pienistä ympyröistä: jokainen asiakas ehditään kohdata yksilönä, kun väkeä ei ole ruuhkaksi asti. Ehkä lapsiin ja lapsiperheisiin panostetaan täällä, koska ymmärretään että ilman lapsiperheitä Nälkämaa autioituu kokonaan. Toisaalta palveluita tuodaan esiin myös siksi, että niille tarvitaan käyttäjiä: jos perhekeskuksessa tai neuvolassa ei käy ketään, niiden ovet suljetaan nopeasti.

Vielä yksi asia, josta olen kiitollinen neuvolahenkilöllemme: hän ei tunne kovinkaan hyvin ykköstyypin diabetesta, mutta ottaa koko ajan selvää. Pääosin hän tietenkin ohjaa minut kysymään sairauksiini liittyviä asioita sisätautien- ja äitiyspoliklinikalta, joissa asiantuntijat ovat. Näin hänen kuuluukin tehdä sen sijaan että itse ryhtyisi asiantuntijaksi aiheessa, joka vaatii erityisosaamista. Mutta edellisellä tapaamisella pohdin epävarmuuksia, joita liittyy diabeetikkoäidin imetystaipaleeseen. Tämän päivän käyntiä varten hän oli ottanut asioista selvää ja toi minulle lisätietoa. Yllätyin, pakko myöntää. Ei hänen olisi tarvinnut edes muistaa, että asia pohditutti minua, mutta hän muisti ja oli etsinyt minulle tietoa ja tiedon lähteitä – sekä tietysti kannusti ottamaan yhteyttä imetyspoliklinikalle.

Olen ennenkin sanonut tämän, mutta toistan: meistä pidetään täällä Kajaanissa todella hyvää huolta.

Ja mittauksissa kaikki on edelleen hienosti, ei liikakasvua tai muita huolenaiheita. Tänään raskausviikkoja 31+5. Hyvin menee, pikkuinen!

Toinen raskauskolmannes

Toiseen raskauskolmannekseen lasketaan viikot 13-27, joidenkin mukaan 14-26. Tämän vaiheen päättymisestä on jo aikaa, mutta en ole muistanut tehdä yhteenvetoa tänne, joten nyt olkoon sen aika.

Raskausviikoilla 13-14 kerroin jo töissä tulevasta vauvasta. Joka kerta lisäsin ”…jos siis kaikki hyvin menee…” koska epävarmuus ja pelot olivat niin kovasti läsnä. Mutta oli ihanaa lakata salaamasta asiaa, ja oli ihanaa nähdä kaikkien ilahtuneet ilmeet ja kuulla iloiset onnittelut. Samoihin aikoihin kerroimme myös tuleville isovanhemmille.

Juhannuksen jälkeen oltiin 15. raskausviikolla, ja väsymys alkoi vähitellen hellittää. En enää nukkunut joka päivä päikkäreitä, mutta toisaalta olimme lomalla niin että mahdollisuus olisi kyllä ollut. Päivät olivat kiireisiä, sillä suurimman osan lomasta vei muutto: tyhjensimme Lappeenrannan kodin, pakkasimme Leivonmäen talomme ja muutimme koko elämämme Kajaaniin. Vietimme myös kesälomaa: kävimme Tukholmassa, rippijuhlissa, Nightwishin keikalla – ja ensimmäistä kertaa yhdessä ultraäänitutkimuksessa heinäkuun alussa.

Pitkäaikainen verensokerini HbA1c oli heinäkuun alussa erinomainen 41 mmol/l.

Vähitellen heinäkuun aikana vatsani alkoi kasvaa, enkä enää yhtään myöskään pidätellyt sen näyttämistä. Vatsan kasvu oli ehkä dramaattisin muutos, sillä se vähän yllätti tämän ensikertalaisen. Minulla oli jokin hämärä ajatus, että ehkä joskus syksyllä saattaisin joutua käyttämään äitiysvaatteita. Järkytykseni olikin suuri, kun housut kävivät yksitellen pieniksi ja alkoivat tuntua tukalilta. Menin ”huvin vuoksi” sovittamaan äitiysfarkkuja ja ne tuntuivat niin mukavalta, että kauhistuin: Nytkö jo!?! Lähetin kauhupaniikkiviestit parille ystävälleni, jotka ihanasti kannustivat ja tsemppasivat.

Minulle tosiaan kävi niin, että heinäkuusta alkaen kaikki housut ja hameet, joiden vyötärö osui vatsan kohdalle, tuntuivat erittäin epämukavilta vaikka olisivat muutoin mahtuneetkin. En vain voinut käyttää enää mitään, mikä osui keskelle vatsaa. Näin ollen jouduin ostamaan kesän alennusmyynneiltä yhdet farkut ja helteiden jatkuessa yhdet capri-mittaiset äitiysfarkut, sekä muutamia paitoja niiden kanssa pidettäväksi. Onneksi suurin osa mekoista kävi hyvin myös kasvavan vatsan kanssa. Syksyn keleihin olen sitten hankkinut myös äitiyslegginssejä.

Heinäkuu ja elokuun alku olivat vaikeinta aikaa terveyden kannalta. Kilpirauhanen oireili liikatoiminnan kaltaisilla tuntemuksilla, ja olin väsynyt ja tuskainen. Jouduin tekemään isoja päätöksiä työasioiden suhteen ja jättämään asioita tekemättä. En olisi halunnut, mutta jos piti valita pidänkö huolta omasta ja vauvan voinnista vai urakoinko lisää artikkeleja, niin eipä tarvinnut miettiä kumman valitsen. Harmitti se luopuminen silti.

Työmatkalla Helsingissä elokuun alussa, rv 20+5.

Keskellä keskiraskautta sitten päättyivät lomat ja siirryimme Kajaaniin. Jos olin hermoillut, miten hoitopaikan vaihdos vaik(e)uttaa kaikkeen, niin turha oli huoleni. Kaikki meni alusta asti loistavasti, ja minut otettiin Kajaanissa sekä sisätautipolilla, äitiyspolilla että neuvolassa vastaan kaikella sillä huolellisuudella, jota raskaana oleva ykköstyypin diabeetikko ja kilpirauhaspotilas tarvitsee. Rakenneultrassa kävimme yhdessä M:n kanssa elokuun alussa. Siellä meille kerrottiin, että odotamme poikaa! Kaikki oli rakenneultrassa hyvin.

Syyskuussa reissasin melko paljon työni takia, ja tein haastatteluja eri puolilla Suomea. Onneksi työtahti oli suunniteltua vähäisempi niin että jaksoin kenttätyöt ihan kohtalaisesti, vaikka matkustaminen välillä uuvuttikin. Kirjoitin kenttätöistä toiseen blogiini ilman mainintaa raskaudesta, ja sitten raskauden näkökulmasta tänne.

Rv 24+2, uudessa kodissa Kajaanissa.

Nyt lokakuussa eli kolmannella kolmanneksella en ole enää paljoakaan matkustanut (yhtä lentomatkaa lukuunottamatta) vaan tein kaksi haastattelua puhelimen ja Skypen välityksellä. En vain enää kykene ylimääräisiin reissuihin.

Tukea!

Neuvolasta vinkattiin, että jos liitoskivut tai selkäsärky käyvät pahoiksi, fysioterapeutilta saa lainaksi niin sanotun SI-tukivyön. Minulla ei ole ollut erityisen pahoja kipuja, mutta kun vatsa alkoi kasvaa, päätin vähän ennakkoon varautuen hakea vyön lainaksi. Soitin fysioterapiaan ja olisin saanut vyölle sovitusajan jo samalle päivälle. Sovin ajan kuitenkin seuraavalle maanantaille, kun se sopi paremmin.

Fysioterapeutti näytti erilaisia vöitä. Sain sovittaa ”uudemman mallista” tarrakiinnitteistä (lainausmerkit koska mitenkään erikoisen moderneilta nekään vyöt eivät näyttäneet), mutta selkeästi paremmalta tuntui vanhempi malli. Ammattilainen auttoi valitsemaan oikean kokoisen vyön ja neuvoi, miten kokoa säädetään.

Kuvassa rv 30+1.

Häkellyttävää oli se, miten paljon paremmalta olo tuntui heti kun vyö oli paikoillaan. Olin ajatellut, etten ehkä välttämättä tarvitse koko vyötä, mutta vatsan kasvu on tapahtunut niin vähitellen, etten ollut tajunnut olotilaan hitaasti hiipivää tukaluutta. Nyt käytän vyötä jokseenkin joka päivä. Parhaimmalta se tuntuu kävelylenkeillä, mutta myös kotona ihan töitä ja kotiaskareita tehdessä. Vyö ei näy vaatteiden alta, kun paita tai mekko on tarpeeksi pitkä – ja sellaisiahan tässä vaiheessa äitiysvaatteeni ovat.

Mikään estetiikan riemuvoitto tämä vyö ei ole, mutta enää en luopuisi siitä. Vieläkään en voi sanoa kovasti kärsiväni kivuista, mutta vyö tuntuu tukevalta ja ryhdistää oloa. Ihan mahtavaa, että tällainenkin apuväline on ilmaiseksi odottavan äidin käytössä.

Lentomatkustaminen rv 28 jälkeen

Olin tällä viikolla luennoimassa Helsingissä. Ennen kuin päivästä sovittiin, varmistin vain pikatarkistuksella Finnairin sivuilta, että saan lentää vielä tuolloin – ajatus junamatkasta ei enää houkutellut. Mieleeni jäi vain, että kotimaan lennoilla saa matkustaa tosi pitkään raskaudesta huolimatta.

Mutta jätin osan tekstistä lukematta. Onneksi mainitsin tulevasta lennosta neuvolassa, jossa kehotettiin tarkistamaan viikot, sillä tietyn rajan jälkeen tarvitaan lääkärintodistus, että pääsen koneeseen. Maaginen raja olikin Finnairin ohjeissa 28 raskausviikkoa, mikä minulla täyttyi juurikin viime lauantaina. Sisupussi oli siis muutaman päivän liian vanha, jotta pääsisimme koneeseen.

Onneksi Kajaanissa saa hyvin aikoja neuvolaan. Pääsin jo seuraavana päivänä lääkärintarkastukseen, jossa ei tokikaan löytynyt mitään syytä, miksi en voisi lentää. Sain ikään kuin bonusultran, jossa näkyi 1114g painoinen pikkupoika, joka kasvaa tällä hetkellä kauniisti keskikäyrän tuntumassa (aiemmin siis on arvioitu kasvun yläkäyrälle).

Sitten skannasin todistuksen kirjastossa, lähetin sen suojatulla yhteydellä Finnairille, ja sain paluupostissa vielä lupalomakkeen täytettäväksi koskien terveystietojeni käsittelyä. Kun vielä olin käynyt kirjastolla tulostamassa, allekirjoittamassa, skannaamassa ja jälleen lähettämässä sen suojatulla yhteydellä, sain nopeasti vastauksen ettei ole estettä koneeseen nousulleni.

Kuten ystäväni totesi: Sisupussin ensimmäinen lentolupakirja!

Elokuussa lennon pomput lähinnä laskeutuessa tuntuivat vatsanpohjassa ja mietin, miten tällä kertaa sujuisi kun raskaus on jo tosi paljon pidemmällä. Ehkä sää oli tasaisempi tai sitten vauva ei enää hyppele niin paljon, mutta lento meni tosi hyvin molempiin suuntiin. Reissaaminen väsyttää enemmän kuin yleensä, mutta lentäminen ei tässä ollut ongelma vaan muu matkustamiseen kuuluva hässäkkä.

P.S. Tänään reilu viikko edellisen ultraamisen jälkeen Sisupussi painaa toisen lääkärin mittaamana jo n. 1400g.