Riemun ja raivon kiljahduksia

Topi haluaa liikkeelle. Motoriikka on kehittynyt ihan normaalissa tahdissa, eikä hän varmaankaan mitään uutta ennätystä tee liikkelle lähtemisessä, mutta yrityksen puutteesta se ei varmastikaan johdu. Tahtoa ja intoa on paljon enemmän kuin taitoa tällä hetkellä. Siitä seuraa intoa ja motivaatiota harjoituksiin, mutta myös suurta turhautumista kun matka ei etene.

Varsinaista ryömimisen liikettä Topi ei vielä osaa, mutta hän hinkuttaa itseään eteenpäin leikkimatolla ja lattialla niin että välillä saa yllättyä miten kauas hän on päässyt. Oman navan ympäri hän myös jo pyörii, hitaasti kyllä sitäkin. Hän osaa kääntyä selältä vatsalleen, mutta ei vielä toisin päin. Vatsalla ollessa hän harjoittelee sekä pepun nostamista ylöspäin kohti konttausasentoa että ylävartalon kannattelua ja kehon vetämistä käsien avulla eteenpäin. Enimmäkseen hän kuitenkin siis makaa lattialla, sätkii ja potkii ja säestää liikettä kiljaisuilla ja kirkumisella. Jossain vaiheessa äidin tai isän pitää sitten tulkita, milloin kirkuminen on muuttunut innostushuudosta raivokarjunnaksi, jolloin on aika nostaa poika hetkeksi rauhoittumaan.

Äitikin on viime aikoina itkeskellyt. Kilpirauhasarvot eivät ole olleet oikein kohdallaan tänä keväänä, minkä vuoksi olen ollut väsynyt. Oireena on ollut myös herkkäitkuisuus, ja olenkin kyynelehtinyt lähes yhtä hulluista syistä kuin raskausaikana. Ei itkuun aina tarvita syytä, edes sitä hassua syytä. Joskus olen itkenyt vain koska en muuta voi.

Jo aika pitkään M on puhunut siitä, että voisimme lakata siirtämästä Topin sänkyä minun sänkyni viereen yöksi, koska vauvan levoton heittelehtiminen öisin pitää minuakin hereillä. Tähän asti olen vastustanut ajatusta, mutta kun neuvolahenkilömme ehdotti samaa, suostuin kokeilemaan. Siitä vasta itku repesi. Ensimmäisenä iltana, kun Topi nukkui sängyssään ja sänky makuuhuoneen toisella seinustalla, itkin tyhjää kohtaa oman sänkyni vierellä ja vauvan ikävääni. Ja hän siis nukkui noin metrin päässä sänkymme jalkopäästä, joten ei ihme että M oli hiukan huvittunut itkeskelystäni. Itsekin kyllä tajusin, että vauva ei tarvitse minua öisin ollenkaan niin paljon kuin minä tunnun kaipaavan häntä lähelleni.

Kuten jo maaliskuussa kirjoitin, Topin yöuni on ollut melko levotonta sitä mukaa kun hänen motoriset taitonsa ovat lisääntyneet. Hän heittelehtii unissaan ja potkii peittoa pois päältä. Nyt parina yönä hän on jopa kaivannut ylimääräisen syöttökerran, vaikka iltaruokailuihin on lisätty kiinteitäkin ruokia. Kylläinen vatsa kuitenkin rauhoittaa unta. Viime yönä M oli työmatkalla, joten otin vauvan viereeni koko yöksi. Jätin kapalopussin pois, koska Topi on aina nukkunut rauhallisemmin minun vieressäni ja arvelin, ettei sitä tarvita. Kapalopussin todellinen merkitys selvisikin minulle vasta nyt.

Noin 01-02 välillä yöllä Topi tuntui olevan hereillä, mutta ei sitten kumminkaan ehkä ollut. Silmätkin olivat välillä auki, mutta hän ei yölampun hämärässä tuntunut tunnistavan minua eikä tajuavan paikkaa. Yölevottomuus ei jäänyt vain peiton potkimiseen ja heittelehtimiseen, sillä kun kapalopussi ei rajoittanut liikkeitä, poika riehui unissaan kuin parhaassa päivänvalossa. Hän yritti kääntyä selältä vatsalleen ja harjoitteli myös toiseen suuntaan, ynisi ja tuhisi ja kiljahteli pyrkiessään ryömimään kohti seinää, jota tavoitteli myös käsillään. Kerran sain hänet rauhoittumaan ja nukahtamaan kyljelleen ihan viereeni, mutta vajaan tunnin kuluttua riehunta alkoi uudelleen.

Maitopullo yleensä rauhoittaa, joten lämmitin maidon ja pidin lasta sylissäni. Siihen hän vähitellen rauhoittui, kun ensin oli protestoinut liian lämpimäksi päässyttä maitoa (hän inhoaa liian lämmintä juotavaa). Maitopullon tyhjennyttyä hän olikin jo nukahtanut ja nukkui sikeästi vatsa täynnä. Parin tunnin kuluttua remuaminen oli alkamassa uudestaan, mutta silloin otin vauvan mahdollisimman lähelle kylkeäni nukkumaan, ja siinä hän nukkui puoli seitsemään asti. En uskaltanut vaihtaa omaa asentoani koko loppuyönä, etten vain herättäisi pientä yöhulinoitsijaa.

Ehkä hulinat ovat lisääntyneet viime aikoina, kun liikkumisen opettelusta on tullut keskeinen päivien sisältö. Valveunissaan liikkumista harjoittelevaa lasta oli kuitenkin vähän pelottavaakin seurata. Yöhulinoista on kyllä varoitettu, mutta en tiennyt miten rajuja ja voimakkaita vauvan yöharjoitukset voivat olla. Ilmiselvää on, että kapalopussi on tarpeellinen. Nähtäväksi jää, siirretäänkö vauvan sänky takaisin minun sänkyni viereen vielä joksikin aikaa, jos hulinoinnin rauhoitteluun tarvitaan aikuisen apua.