Ensimmäinen tapaturma

Viime sunnuntaina Topi sähläsi niin, että säikähdettiin kunnolla. Hän kurotti pöydän reunaa, sai sormiinsa vedenkeittimen ja kaatoi kiehuvan kuumaa vettä päälleen. Onneksi vedenkeitin ei ollut läheskään täysi, ja onneksi kyseessä oli vedenkeitin eikä esimerkiksi kattila. Ja onneksi kuumaa vettä, josta palovammat lääkärin mukaan ovat yleensä pinnallisia, puhtaita (steriiliä vettä kaatuu niin totta kai) ja paranevat nopeasti.

Soitimme ensin 112 ja saimme kotiin ensihoitajat, jotka antoivat lapselle kipulääkettä ja viilensivät kääreillä nivustaipeesta jalkaterään asti ulottuvat palovammat. Alle tunnissa onnettomuudesta olimme omalla autolla matkalla Jyväskylään keskussairaalan päivystykseen. Kipulääkkeet auttoivat nopeasti, ja Topi nukahti autossa.

Sairaalassa haavat tutkittiin ja sidottiin uudestaan. Saimme reseptit kipulääkkeisiin ja kutsun muutaman päivän päästä tarkastukseen. Päätimme, että Topi on kotona ainakin aluksi, sillä ei voitu tietää miten kivulloisia vammat olisivat.

Kaikki on mennyt sittemmin oikein hyvin. Olin Topin kanssa maanantaista keskiviikkoon kotona. Hän ei ole vaikuttanut yhtään kipeältä, mikä on varmasti säännöllisen lääkkeen ansiota. Lapset ovat ihmeen sitkeätä tekoa! Jalka on kääreessä mutta hän vain leikkii ja nauraa ja kiipeilee kuten ennenkin.

IMG_6879
Kuvassa Topi pyörimässä sängyllä maanantaiaamuna. Silloin side oli vielä sekä reidessä että säärestä jalkaterään asti (kuvassa villasukan alla). Nyt tätä kirjoitettaessa reidessä on laastari ja sideharso on vain jalkaterän haavan suojana.

Keskiviikkona kävimme sairaalan lastenosastolla, missä siteet avattiin ja suihkutettiin. Minun mielestäni haavat näyttivät kauheilta, mutta sekä lääkäri että hoitaja vakuuttivat, että paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Nyt reiden haava on laastaroitu, ja paksu side peittää vain jalkaterää, jossa pahin vamma on. Muutaman päivän kuluttua käymme taas uudestaan tarkistuttamassa vammat. Minulle kerrottiin, että näin jatketaan kunnes jalka on terve; lasten palovammat seurataan huolella kuntoon asti.

Säikähdimme tietysti kauheasti, ja tapaturman ansiosta kävimme läpi kodin riskipaikat ja mitä olemme tehneet tai voimme lisää tehdä riskien minimoimiseksi. Olisi kuitenkin liiallista pyrkiä siihen, ettei mitään ikinä koskaan sattuisi. Varmasti tapahtuu jatkossakin, vaikka parhaamme yritämme tapaturmia estääksemme. Siksi otsikoinkin tämän postauksen Ensimmäinen tapaturma. Toivotaan että jatkossakin päästään kuitenkin yhtä vähällä kuin nyt: olisi voinut käydä paljon pahemmin, ja meillä oli onni onnettomuudessa.

Tänä aamuna Topi jäi taas hoitoon ja minä lähdin töihin. Viime viikolla ehti jo olla yksi päivä, että hän jäi sinne mielellään ja ilman itkua. Nyt kun tuli väkisin vähän taukoa hoitoon, korviini kaikui taas ulos asti lapsen itku, kun lähdin kohti Jyväskylää. Sydäntä särkee, mutta hän tottuu kuten tottui viime viikollakin.

Isot kiitokset P & S ja pikkutyttö, joita oli hartaasti odotettu sunnuntaina kylään, ja jotka saapuivatkin juuri kun olin soittamassa hätänumeroon. Kiitos että otitte kaaosmaisen tilanteen niin hyvin haltuun, olitte heti ajan tasalla ja suhtauduitte niin hyvin lisäämättä yhtään meidän paineitamme.

Ja kiitos E, joka eilen pelasti lompakkonsa kotiin unohtaneen äidin keskussairaalan parkkitalosta ulos.

Ystävät ja perhe ovat olleet taas silkkaa kultaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s