Hiljainen koti eli koronakevään summaus

Koronakevät pysäytti minun työni lähes kokonaan. Topi jäi pois päivähoidosta maaliskuun puolivälissä, ja huhtikuun lopussa ilmoitin päivähoitoon, että hän palaa 11.5. takaisin. Omat työni kasaantuivat liikaa, sillä Topin kanssa ei keskittyminen töihin onnistunut alkuunkaan. Tein iltaisin ja päiväunien aikaan minkä voin, mutta se ei ollut paljon. Stressi tekemättömyydestä väsytti ja painosti vielä lisää.

Jännitin Topin päivähoitoon paluuta kovasti, sillä kuten olen täälläkin kertonut, alku oli itkuista. Niiden viiden viikon aikana, jotka Topi ennen koronaeristystä ehti olla hoidossa, oli kolme aamua jolloin hän ei itkenyt. Olin varma, että paluu hoitoon kahdeksan viikon kotonaolon jälkeen on karmea hänelle. Mutta sain olla iloisesti väärässä. Heti ensimmäisenä aamuna Topi ensitöikseen halasi hoitajaansa. Sydäntäni lämmitti, kun muut lapset tulivat halaamaan Topia tervetuliaisiksi. Ryhmä on pieni, ja etenkin aamuisin siellä on tietyt samat lapset, jotka minäkin tapaan lähes joka päivä. Oli kiva nähdä, että Topia oli kaivattu ja että hänet otettiin lämmöllä vastaan.

Seuraavanakin aamuna Topi vilkutti vain minulle ja kiirehti hoitajaa jo viemään hänet käsipesulle, jotta pääsee aamupalalle. Tänään oli neljäs hoitopäivä, ja nyt hän ei olisi enää halunnut jäädä, vaan itki vähäsen eteisessä. Hänen hymynsä oli kuitenkin leveä, kun ryhmän toinen pikkupoika tuli eteiseen vastaan. Kuten siskoni erittäin osuvasti totesi: iso poika jo, omat verkostot. Topilla on kavereita ja ihmissuhteita, joissa minulla ei ole osaa eikä arpaa. Ihanaa. Ihan turhaan pohdin, miten hänen sosiaalisille taidoilleen käy kun ero kavereista on pitkä.

Kahdeksan viikkoa kotona ovat selvästi tehneet Topille hyvää. Hän on nyt paljon valmiimpi päivähoitoon kuin oli kolme kuukautta sitten sinne ensimmäisen kerran mennessään. Toki osa valmiuksista ovat seurausta juuri siitä, että hän harjoitteli asiaa hienosti jo helmikuussa. Koronaeristyksen aikana hän on kuitenkin oppinut ja kehittynyt paljon, sillä kolme kuukautta on pitkä aika silloin kun ikää on noin vähän.

Etenkin liikkuminen on kehittynyt kovasti. Siinä osuutensa on keväällä, jonka ansiosta vaatekerroksia on ulkona vähemmän ja kengätkin ovat jo keveämmät. Etenkin sisällä Topi harjoittelee jo juoksemista ja on oppinut kiipeilemään (vanhempien kauhuksi). Nämä ovat minusta aika tärkeitä motorisia taitoja, ja koetamme niiden harjoitteluun myös kannustaa – kiipeilyn suhteen toki yrittäen rajoittaa sitä turvallisesti. Vielä talvella yhdessä ulkoilu oli lähinnä rattaissa tai pulkassa istumista, eikä hän halunnut kävellä lumessa juuri ollenkaan. Nyt hän tepastelee pitkin pihaa niin että joku aikuinen saa jatkuvasti olla seuraamassa edestakaisin etu- ja takapihan välillä.

Toinen tärkeä kevään aikana opittu taito on itse syöminen. Vielä alkuvuodesta Topi heilutti itse lusikkaa vähän miten sattuu, ja usein se oli ruokailussa mukana vain muodon vuoksi. Syömään oppiminen tapahtui jotenkin aika yhtäkkiä ja samalla vaivihkaa. Jossain vaiheessa vain huomasin, että voimme syödä aamupalaa ja lounasta samaan aikaan, eikä minun tarvitse puuttua hänen ruokailuunsa juuri ollenkaan. Vähän vielä tarvitaan joskus apua, mutta pääosin hän syö itse. Hän osaa myös hyvin ilmaista, milloin ei halua enempää: ”Poppu!” ja ojentaa lautasen pois. Poskihampaita on tullut useita, mikä helpottaa myös syömistä.

Sanoja Topilta ei vielä tule paljon, mutta eipä ole vielä kiirekään. Myöskään pottailu ei vielä onnistu, mutta etenkin siinä koetan muistaa, että hänellä on vielä hyvinkin yli vuosi aikaa opetella kuivaksi, eikä minulla ole mitään syytä yrittää asiassa hoputtaa. Tulee vaan huonompi juttu, jos oppimisessa painostetaan.

Olen nyt etätöissä kotona ja totuttelen tähän uuteen arkeen. Hiljaisuus kotona on suorastaan huutavaa kun palaan viemästä Topia hoitopaikkaansa. Ensimmäisenä päivänä en tiennyt, mitä pitäisi tehdä tai miten voisin olla.

syottotuoli

Nopeasti kuitenkin opin nauttimaan tästä. Varsinkin kun tiedän, miten mielellään Topi on hoitopaikassaan eikä minun tarvitse olla huolissani tai velloa syyllisyydessä, minusta on ollut ihanaa palata omien töideni pariin. Uskon myös, että olen parempi äiti iltapäivisin ja iltaisin, kun olen saanut tehdä omia juttujani päivällä. Huomaan selvästi olevani paremmalla tuulella, ja uskon että myös Topi huomaa sen. Hoitoon paluu oli hyvä ratkaisu meille kaikille.

 

2 vastausta artikkeliin “Hiljainen koti eli koronakevään summaus”

  1. Tosi tuttuja ajatuksia! Minäkin nautin, kun voin keskittyä omiin töihini ja tiedän, että lapsi viihtyy hyvin päivähoidossa. ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s