Topi on tänään viimeistä päivää hoidossa ennen kesälomaa. Lähden pian hakemaan häntä; kirjoitan vain tämän postauksen.
Vaikka itkua ja ikävää on riittänyt ja kevät oli koronan takia tosi poikkeuksellinen, pidän kokonaisuutena Topin päivähoidon alkua hyvänä. Saamamme hoitopaikka ei ole meitä lähinnä vaan peräti 15 kilometrin päässä. Se on kuitenkin osittain oikeaan suuntaan töihinlähtöäni ajatellen, vaikka lenkin joudunkin ajamaan.
Matka on kuitenkin osoittautunut sen arvoiseksi. Tämä ryhmäperhepäivähoito on pieni yksikkö, jossa on vain kaksi hoitajaa ja sen mukaisesti vain 8-9 lasta. Tilat ovat hyvät ja viihtyisät. Topi on sopeutunut ryhmään hyvin. Koronatauon jälkeen hän oli todella iloinen tavatessaan taas hoitajansa ja muut lapset.
Vaikka aamut ovat taas olleet itkuisia, itku loppuu heti kun lähden sieltä. Nyt taas kaksi viimeistä aamua ovat olleet vähän helpompia. Uskon, että vaikka elokuussa palattaisiin taas itkuaamuihin, Topi tottuu ja itkut unohtuvat aina nopeasti.
Pienessä kunnassa ei voi olla varma minkään yksikön pysyvyydestä, mutta tällä hetkellä tiedämme tämän ryhmiksen pysyvän tuolla ainakin vuoden verran. Mitä pidempään, sen parempi Topin kannalta. Nyt hän on ryhmän pienin ja saa paljon huomiota ja hoivaa toisilta. Näin pienelle tuollainen pieni, usein vain muutaman lapsen ryhmä on kivan turvallinen. Viimeistään eskari-iässä Topi siirtynee tähän lähemmäs, mutta siihen on vielä monta vuotta ja paljon ehtii tapahtua.
Olen tosi kiitollinen ryhmän kahdelle hoitajalle, jotka tekivät meidän perheen päivähoitouran aloituksesta mahdollisimman helpon. Hoitajat ovat oikeasti tosi kivoja. Kun näen Topin kietovan kädet hoitajan kaulaan, liikutun väistämättä. Äitinä olen valtavan onnellinen, että lapseni on avoin ja tasapainoinen ja kykenee luottamaan myös muihin aikuisiin kuin aivan lähimpiinsä.

Hyvillä mielin vien tänään hoitajille kesäterveisiksi Harjun paperista ostetut, Minäite-sisustuskuvan kortit: Kiitos, että autat minua kasvamaan. Lisäksi leivoin Shitty is the new black -blogin ohjeella maailman parhaita suklaakeksejä.
Miten ihana paketti ❤️❤️
TykkääTykkää
Kiitos! Ja kiva että löysit tänne! 😊
TykkääTykkää