Kaksivuotiaan kirjahyllyllä

Topin suosikkikirjat vaihtuvat aina kausittain ja tietysti lapsen kasvaessakin, joten on kiva merkitä muistiin mitä meillä missäkin vaiheessa luetaan. Nyt menossa on siis kaksivuotiaan suosikit aivan viime viikoilta.

Kolme kirjaa, joita meillä luetaan juuri nyt: Muumi ja suuri jääjuhla, Kasperin kaivinkone työmaalla sekä Traktori joka tahtoi nukahtaa.

Topin synttäri- ja joulupaketeissa oli kirjoja, kuten toivottua olikin. Näistä kirjoista pisimmälle on kantanut kummitädin antama nukutussatu, Carl-Johan Forssén Ehrlinin Traktori joka tahtoi nukahtaa (Traktorn som så gärna ville somna, 2017, suomeksi Ulla Lempinen 2020). Nykyisin Topi pyytää joka ilta ”Äiti lue pikku kattorista joka tahtoi nukahtaa!”. Ja joka ilta hän nukahtaa ennen kuin pääsen kirjan loppuun.

Traktori joka tahtoi nukahtaa on kertomus Jori-traktorista, joka yrittää saada unta. Kuuntelija kutsutaan mukaan tapaamaan Jorin ystäviä, ja yhdessä Jorin kanssa kysellään, miten eri tavoin voi onnistua nukahtamaan. Kirjassa on lukuohjeet, mitä kohtia painotetaan ja missä puhetta hidastetaan. Aluksi nämä ohjeet tuntuivat vähän pelleilyltä, mutta kun uskollisesti noudatin niitä, huomasin että ne toimivat.

Kirja toimii hyvin minun nukutusvuorollani. Topin isä ei ole niin ihastunut kirjaan, eikä Topi myöskään hänen sitä lukiessaan nukahda yhtä nopeaan. Ehkä kirjan tehoon pitää uskoa että se toimii, eikä sen tarvitsekaan toimia kaikilla lapsilla. Juuri nyt, tällä hetkellä se on kuitenkin lyhentänyt Topin nukahtamisaikaa 45-60 minuutista puoleen tuntiin.

Yksi iso haaste tässä kirjassa kuitenkin on. Nukahdan nimittäin itsekin sitä lukiessani, joskus nopeammin kuin lapseni.

Yhdestä joulupaketista kuoriutui ystäväni pojalle ylimääräiseksi jäänyttä vaatetta ja kirjoja, ja niiden joukossa oli varsinainen aarre: Kasperin kaivinkone työmaalla -niminen pieni kuvakirja (Sur le chantier avec Kasper, 2016, suomeksi Susanna Hirvikorpi 2018). Se on osa Pikkukaverit-sarjaa, josta meillä on ollut ahkerasti luettuna Tarmon traktori (sekin saattaa olla peräisin samasta perheestä, ehkä?). Pikkukaverit-sarja on muutoin oikein kiva, sillä aiheena ovat erilaiset koneet ja laitteet, mutta typerää siinä on se, että kaikki nämä päähenkilöt ovat pieniä poikia. Olisi kyllä oikeasti tarpeen, että edes yksi koneenkuljettaja olisi tyttö. Kirjat ovat käännöksiä ranskasta, joten ehkä kulttuuriero sitten selittää sukupuolijakauman, en tiedä. Tyhmää silti, ja juuri sitä piilovaikuttamista lasten käsityksiin töistä ja ammateista, millaisesta pitäisi päästä eroon.

Tästä huolimatta Kasperin kaivinkone työmaalla on myös minun mielestäni hyvä, sillä sen sivut ovat kiiltävää, muovitettua ainetta. Kirja sopiikin erinomaisesti ruokapöytään, ja meillä on koko joululoman ajan syöty jokseenkin kaikki ateriat Kasperin työmaajuttuja lukien. Kiiltäviin sivuihin ei tartu ruoka niin tiukasti, ja se on helppo pyyhkiä, joten kirja ei vielä ole aivan pilalla ahkerasta ruokatahmasormien räpeltämisestä huolimatta. Tämä oikeasti ilahduttaa, sillä meillä on aina luettu pöydässä, ja monta kirjaa on kulutettu puhki ja pilalle ruokatahroilla.

Ennen nukutussatua luemme aina jotain muuta. Nyt suosikkina on Topin sedältä saatu Muumi ja suuri jääjuhla (2020). Se on kiva kirja: sopivan lyhyt tarina, joka päättyy nukahtamiseen (iltaisin oikein hyvä lopetus), kivat kuvat ja tutut hahmot. Topi ei ole missään vaiheessa ollut kovin innokas muumifani, mutta tätä kirjaa on nyt luettu jo monena iltana.

Liisa Kallio: Pikku Papu ja aarre

Samantyyppinen iloisilla kuvilla, tutuilla hahmoilla ja helpolla tarinalla lapselleni juuri nyt sopiva kirja on Liisa Kallion Pikku Papu ja aarre (2013), jonka saimme naapurista kun kyselin olisiko kellään ylimääräisiä Pikku Papu -kirjoja. Topi on tykännyt Pikku Papusta tosi paljon, ja meillä on luettu näitä kirjoja kirjastolainoina pitkiä aikoja putkeen. Yksi levy Pikku Papun orkesterin lauluja soi autossa aina kun Topi on kyydissä.

Leslie Patricelli: Kiukuttaa

Synttäripaketissa Topi sai myös uuden Leslie Patricellin kirjan Kiukuttaa (Mad, mad, mad, 2020, suomeksi Rauha Sirola 2020). Topin tahtoikä on tuonut arkeen välillä melkoisia raivareita, ja toivoin tästä kirjasta olevan apua niistä juttelemisessa ja kiukun sanoittamisessa lapselle. Toistaiseksi kirjaa on luettu vasta kerran, mutta tarkoitukseni on muistuttaa itseäni tästä ja ottaa kirja lukupinoon lähiaikoina.

Lähitulevaisuudessa kokeilemme joulupaketista löytynyttä Herra Hakkaraisen kirjaa, jossa etsitään kuvasta asioita. Siiri-sarjaa meillä on luettu parin kirjan verran, ja sitäkin voisi jatkaa vielä. Ryhmä Hau -kirjoja luetaan välillä, mutta juuri nyt ne eivät ole ykkössuosikki (toisinkin on ollut välillä, ja uskon että ne vielä palaavat). Kirjastossa käydään melkein joka viikko, vaikka luettavaa ei välttämättä niin usein tarvittaisi. Haluan silti viedä lastani kirjastoon usein, koska se on minulle itselleni niin tärkeä ja tuttu paikka.

Silkkikiharat parturissa

Tiitiäinen, metsäläinen
pieni menninkäinen.
Posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta.
Silmät on siniset tähdet.

(Kirsi Kunnas)

Kirsi Kunnaksen runo Tiitiäisestä on yksi suosikkejani, jota olen lorutellut Topille vauvasta asti. Pojalla on ollut syntymästään asti vahvat hiukset, ja vaikka ne eivät vähimmässäkään määrin muistuta naavatuppuraa, on tässä runossa silti paljon meidän Sisupussiamme. Ainakin nuo siniset tähtisilmät.

Topin hiukset olivat hänen syntyessään aivan tummat, mutta ovat sittemmin vaalentuneet keskiruskeiksi. Hiukset ovat sekoitus hänen vanhempiensa hiuksista: Topin isän hiukset ovat olleet lapsesta asti tummat ja kiharat, minulla taas on aina ollut piikkisuorat hiukset, jotka olivat pikkulapsena vaaleat ja tummenivat vasta kouluiässä ruskeiksi. Topilla on keskiruskeat hiukset, jotka ovat kasvaessaan kihartuneet latvoista hurmaavaksi kiharapörröksi.

Otsahiukset ovat alkaneet olla jo vähän tiellä. Ne tulevat silmille ja niitä sohiessaan Topi raapii vahingossa itseään otsaan. Koronakeväällä Topin otsahiuksia siistittiin ihan kotikonstein, mutta nyt halusin kokeilla, miten ammattilainen hoitaisi Topin otsisongelman. Varasin Topille ajan Ekokampaamo Okraan Jyväskylään. Kävin itse siellä noin kuukausi sitten, ja olin tosi tyytyväinen.

Varasin parturireissuun mukaan leluja, vähän herkkuja ja vaikka mitä, kun pelkäsin että Topi pelästyisi uutta tilannetta ja joutuisin rauhoittelemaan häntä. Eikä mitä! Huolimatta lyhyiksi jääneistä päiväunista reissu meni tosi hyvin. Toki hän ujosteli Mirva-parturia, mutta asettui ihan rauhassa syliini parturintuoliin. Saimme molemmat viitat kaulaan, ja Topi ihmetteli sitä vain yhden hetken. Sitten luimme yhtä hänen tämänhetkisistä lempikirjoistaan, Tarmon traktoria, ja ennen kuin kirja oli lopussa, oli hiukset leikattu.

Hämmennystä Topille aiheutti vähäsen se, että minäkin laitoin ennen sisään menoa kasvomaskin, ja Mirvakin laittoi pyynnöstäni maskin. Ihan varmuuden vuoksi, kun parturissa joudutaan melko lähelle kasvoja, emmekä kumpikaan halunneet tartuttaa toista. Topi ei ollut aiemmin nähnyt minua maskin kanssa, mutta se aiheutti vain hetkellisen kulmien rypistyksen ennen kuin unohtui.

Topin otsatukkaa lyhennettiin ja Mirva napsaisi pyynnöstäni myös hieman sivuhiuksia, jotka ovat usein ruoassa ja hammastahnassa ja vaikka missä, kun tunkevat helposti suuhun. Otsis on nyt tosi kiva, ja vaikka kasvaa varmasti taas pian liian pitkäksi, nyt tiedän että parturiin on kiva mennä Topin kanssa. Ehkä hän tottuu Okraan ja Mirvaan niin, että minäkin voin lakata jännittämästä. Toistaiseksi en osaa kuvitella, että Topin hurmauskiehkuroita leikattaisiin, mutta käytännön syistä otsatukkaa on välillä lyhennettävä.

Sen aikaa kun valitsin hänelle uutta hiusharjaa, Topi tutki uteliaana Okrassa myynnissä olevia koruja ja muita tuotteita. Onneksi ehdimme pelastaa korvakorut pienistä käsistä ennen hukkaamista! Hankin hänelle pehmeän hiusharjan takkujen selvittämiseen. Vasta hiljattain ostin hänelle ensimmäisen lastenshampoon. Tähän asti hiukset on pesty lahjaksi saadulla, ihanan pehmeällä ja miedolla vauvojen pesuaineella. Kun takkuja alkoi tulla enemmän, ostin kotimaisen lastenshampoon joka sisältää myös hoitoainetta. Koska hiukset pestään noin kerran viikossa, pieni pullo tulee riittämään pitkään.

P.S. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan vilpitön kehu: Okra on kiva paikka!

Vaatehankintojen monimutkaiset kysymykset

Ei ole helppoa pitää lastaan kunnollisissa vaatteissa. Tai ehkä asian voi kääntää myös toisinpäin: milloinkaan ei ole ollut niin helppoa pukea lasta kuin näinä aikoina, jolloin etenkin lasten tekstiilitarjonta on määrällisesti suorastaan tukahduttavaa. Mutta vaikeus tuleekin mielestäni siinä, että pystyy valitsemaan oikein ja hyvin.

Millä periaatteella sitten valinnat pitäisi tehdä? Tähän on monta vastausta, ja kerron alla nyt joitakin periaatteita, joihin itse pyrin – tosin en sataprosenttisesti onnistu. Nämä ovat ennemminkin haaveita tai suuntaviivoja, jota kohti haluan kulkea lapsen vaatehankinnoissa.

Topilla haluaisin olevan:

1. Säähän ja vuodenaikaan sopivat, oikeankokoiset vaatteet. Ja ei, tämä ei ole itsestäänselvyys. Myös Suomessa on lapsia, joilla ei välttämättä ole kunnollista talvihaalaria tai -takkia, sopivankokoisia kesäkenkiä tai ehjiä kumisaappaita.

Aloittelijana äitiasioissa olen myös kokenut hankalaksi osata pukea lapsi vuodenaikaan sopivasti. Olen edelleen pihalla termistöistä ja teknisistä materiaaleista, mutta jotenkin olen onnistunut räpiköimään niin ettei lapsi ole paleltunut. Yhtä periaatetta koetan pääsääntöisesti noudattaa: Topin välikerrokset talvella ovat mieluummin villaa kuin fleecea, koska fleecestä irtoava mikromuovi inhottaa minua. Mutta kas vain, kaapissa odottaa jo syksyksi fleecekerrasto ja fleecevuorellinen vk-haalari. Ne on saatu ystäviltä, joten käyttöön tulevat. Jos siis ovat syksyllä sopivan kokoisia. Lapsen kasvutahti nimittäin on täydellinen mysteeri minulle.

2. Käytettyjä vaatteita. Valtaosa Topin vaatteista on hankittu tai saatu käytettynä. Varsinkin pienten lasten vaatteita on hyväkuntoisina tarjolla pilvin pimein. Kirppareita rakastavana ihmisenä olen sortunut niihin liiankin kanssa. Liikaa vaatteita on silloin, jos osa jää käyttämättä ennen kuin tulee pieneksi. Tässä yritän kuitenkin parantaa, eli viime aikoina olen selaillut kirppareita vain silloin kun olen etsinyt jotain täsmällistä.

Paitsi yksi heikko kohta minulla tässä on: Herttala. Pieni liike Jyväskylän Mäki-Matissa on niin kiva, että sieltä ostan välillä Topille jotain vaikka ei ihan niin välttämättä olisi tarvekaan. Ja uskon kyllä, että kunhan kesällä taas pääsen oikeille kirpputorille, tulen tekemään edullisia ja hyviä hankintoja. Toivottavasti ne pääsevät myös käyttöön!

Siunaus on se, että olemme saaneet tosi paljon hyviä vaatteita lähipiiristä. Aina ei siis ole päässyt/joutunut edes kirpparille etsimään. Komerossa odottaa nyt esimerkiksi kaksi talvihaalaria, joiden toivon olevan lumen tullessa sopivan kokoisia. Yhteensä maksoin niistä ystäville 10 euroa. Ystävät antavat enimmäkseen vaatteita ilmaiseksi, ja minun on vaikea sanoa ei, kun yleensä tarjotaan jotain mitä meillä ei vielä ole. On kokonaan toinen kysymys, tarvitaanko niitä kaikkia siltikään.

3. Laadukkaita vaatteita, jotka on valmistettu mahdollisimman lähellä. Haluaisin ostaa Topille Suomessa tai Euroopassa valmistettuja vaatteita, joiden tiedän olevan laadukkaita, tai joista tuntee jo käteen ottaessa, että kangas on laadukasta ja vaate tulee kestämään hyvänä pesusta toiseen. Jos pidättäytyisi tässä periaatteessa täysin, olisi vaatemäärän suhteen paljon helpompaa, sillä uutena tällaiset vaatteet maksavat paljon enemmän kuin ketjuliikkeiden halpikset. Kirpparillakin hinnat ovat usein melko korkeat.

Joskus ihastun kuosiin tai malliin ja ostan vaatteen, jonka hankintaa sitten kadun. Esimerkiksi tästä käy ihana jääkarhukuosinen jumpsuit, jonka ostin Prismasta. Ensimmäisestä pesusta alkaen sen värit haalistuivat. Nyt kun se on pieni, en voi kuvitella että kukaan ostaisi sitä kirpparilla, tuskin edes ottaa ilmaiseksi. Vaate on ehjä, mutta niin kuluneen näköinen että harmittaa. Juuri tällaisia ei saa laittaa edes hyväntekeväisyyteen eli sellaisia, joita ei itsekään toivoisi saavansa. En vielä tiedä, mihin tämän saan laitettua. Ehkä siitä yhden siivousrätin vielä saa. Jumpsuit on valmistettu Intiassa, ja onneksi sentään S-ryhmän oma vaatetuotanto on edes jokseenkin valvottua, joten voin ajatella ettei se sentään ole lasten ompelema.

Tämä periaate koskee nyt uutena ostettuja vaatteita. Kirpparilta ostan edelleen myös sellaisia vaatteita, joiden alkuperä tai laatu ei ole paras mahdollinen, mutta yritän vähentää sitäkin jotta käyttövaatteet olisivat siistejä eivätkä aivan luutuksi kulutettuja muutaman pesun jälkeen.

4. Suomessa ommeltuja vaatteita. Tämä liittyy edelliseen. Minulla on haave, että voisin jatkossa teettää enemmän vaatteita Topille. Sen sijaan, että ostaisin kirpparilta neljä samanlaista paitaa kuin kaikilla muillakin lapsilla, voisin hankkia yhden paremman vaatekerran. Koronakevään aikana lähellä tuotettu ja pienten yritysten tukeminen nousivat arvoonsa, ja koetan muistaa noudattaa tätä periaatetta jatkossakin ainakin joskus.

Aloitin periaatteeni noudattamisen tilaamalla Topille ensi syksyksi arkikäyttöön päivähoitoon ihanan ilveskuosisen asun. Itse asiassa tilaus lähti siitä, että ompelija postasi kuvan kuosista facebook-sivulleen, ja ihastuin kankaaseen heti. Sillä hetkellä päätin, että tämä on hyvä hetki aloittaa tämän lähellä ommeltujen vaatteiden hankkiminn.

Ompelijan sivusto on nimeltään handmade for kids and adults, ja monista sivutyönään ompelevista valitsin hänet oikeastaan sattumalta juuri tuon ilveskuosin vuoksi. Olen tosi tyytyväinen: viesteilin ompelijan kanssa ahkerasti, annoin mitat jotta asusta tulisi sopiva nimenomaan syksyä ajatellen, ja lopputulos on juuri mitä toivoin. Kyseessä on harrastelija, jolle ompelu on sivutyö silloin kun aikaa sille löytyy, mutta kysyessäni asiaa hän kertoi ilmoittavansa tulot verottajalle. Toiminta on kuitenkin (vielä) hyvin pientä.

Kun en löytänyt mieleistäni shortsihaalaria Topille, otin jo yhteyttä Luompa-nimiseen yritykseen, joka toimii naapurikunnassa Luhangassa. Myös se on yhden naisen yritys, mutta jo ammattimaisempi ompelimo. Seuraavana päivänä niitä shortsihaalareita kuitenkin sattumalta tarjottiin usemmastakin suunnasta, joten peruin aikeeni. Luompa on kuitenkin varmaan seuraava, jolta tilaan, kun jollekin vaatteelle tarvetta tulee.

Juuri Topille teetettyjen vaatteiden lisäksi haluaisin ostaa esimerkiksi Jyväskylässä ommeltavia Melli EcoDesignin tai Hilla Clothingin vaatteita tai Suomeen vähän aikaa sitten tuotantonsa siirtäneen Taivalin ihania vaatteita. Myös Euroopassa ommellut ovat yleensä hyviä, ja niitä merkkejä onkin sitten paljon ja kirpparisaatavuus erinomaista.

Nämähän ovat  aika etuoikeutetun äidin pohdintoja. Tiedostan hyvin olevani onnekas, kun voin käyttää aikaa ja ajatuksia sen pohtimiseen, onko lapsellani kivannäköisiä vaatteita, ja missä ja miten ne on valmistettu. Ja tiedän myös, että näiden pohdintojen aika on lyhyt: tulee se päivä, kun hankkimani kuosit eivät kelpaa vaan päälle on saatava se jokin tietty. Topin ekat Ryhmä Hau -paidat olen jo ostanut, ihan ilman pyytämistä.

Osittaista kestoilua

Ennen vauvan syntymää suunnittelin ja pohdin erilaisia tapoja pienentää lapsesta syntyvää hiilijalanjälkeä. Vauvanvaatteiden ostaminen käytettynä oli selviö, samoin suurimman osan tarvikkeista etsiminen kierrätyspalstojen kautta. Imetystäkin päätin yrittää, vaikka odotukset sen suhteen eivät olleet kovin korkeat. Imetys kuitenkin olisi erittäin järkevä tapa ruokkia lapsi sekä ekologisesti että ekonomisesti. Lisäksi varustin kodin muutamilla kestotuotteilla kertakäyttöisten sijaan.

Vaihdoin omien kasvojeni puhdistuksessa käytettävät puuvilla- tai pumpulilaput kestolappuihin. Vauvaa varten sain ison kasan kestovaippoja ja hamstrasin niitä lisää eri kestovaippakirppisiltä ja kavereilta. Ostin valmiina ja ompelin lisää flanellisia kestopyyhkeitä vauvan pyllyn kuivaamiseen ja muuhun pehmeään pyyhintään.

Näistä kestotuotteista pesu- tai kuivauslaput ovat toimineet parhaiten. Niitä on iso pussillinen hoitopöydän luona, ja peppupesun jälkeen niillä kuivataan vauvan pylly ja ihopoimut. Laput menevät suoraan pyykkikoriin. Niillä ei siis pestä tai pyyhitä kakkaa vaan kuivataan ihoa, joten ne voi hyvin pestä muun pyykin mukana. Nyt kun Topi kuolaa paljon, pehmeät flanellipalat ovat myös paras materiaali kuivata leukaa, joka tuntuu ärtyvän karkeahkosta harsosta. Vauva-ajan jälkeen näitä voi käyttää esimerkiksi kestonenäliinoina tai kestotalouspapereina.

Vaippojen suhteen oli eniten opeteltavaa, ja matka jatkuu edelleen. Yllätyksekseni tosi harva tämänhetkinen pienen vauvan äiti kestovaippailee, vaikka muutamia vuosia sitten kestovaipat tuntuivat olevan melkein sääntö kuin poikkeus. Edes äitiyspakkauksessa ei enää ole kestovaippaa kokeiltavaksi, mikä on todella harmillista. Onneksi lähipiiristäni löytyy yksi vakituinen kestovaippailija, joka on sekä antanut valtavasti heidän pienokaisiltaan pieneksi jääneitä vaippoja että kärsivällisesti vastannut loputtomiin kysymyksiini whatsapp-viesteillä. Olisin ollut hukassa ilman häntä!

Kestovaippojen käyttöön saa helposti paljon ystävällisiä neuvoja esimerkiksi vertaistukipalstalta tai alan yhdistyksestä. Netistä löytyy paljon ohjeita ja neuvoja. Silti jo pelkästään asiaan liittyvät käsitteet hämmensivät ja sekoittivat pääni, enkä oikein vieläkään tunnista ja muista mikä materiaali on hidas ja mikä nopea imu, ja miten niitä kannattaa yhdistää. Osittain osaamattomuuteni johtuu siitä, ettei meillä ole kestoiltu missään vaiheessa täysipäiväisesti. Alusta asti sovimme, että M voi vaihtaa Topille aina kertakäyttövaipan, yöllä käytämme vauvalle kertiksiä samoin kuin kotoa poistuttaessa, eikä kestoilusta saa tulla stressin aihe.

Alkuun kaikki meni hyvin. Kun Topi oli pieni, hänelle sopivat parhaiten niin kutsutut flanelletit yhdistettyinä harsoihin, ja paketin päällä kuorivaippa. Harsojen ja flanellettien kanssa mentiin melkein pari kuukautta, kunnes pienimmät taskuvaipat tulivat sopivan kokoisiksi. Taskuvaippojen myötä kestoilu yksinkertaistui entisestään, ja olin riemuissani. Parhaimmillaan käytin Topilla kestovaippoja myös öisin (alkuun vaihdoimme vaipan myös yösyötöillä), ja kertakäyttöisiä vaippoja kului tosi vähän.

Ensimmäisen rota-rokotteen jälkeen olimme Keski-Suomessa reissussa ja kestoiluun tuli eri syistä parin viikon tauko. Tämän tauon jälkeen mitkään vaipat eivät yhtäkkiä pitäneet, kiitos vauvan kasvupyrähdyksen. Kuoret olivat tulleet pieniksi, eivätkä villahousut mahtuneet enää vauvan ylle. Tuntui siltä, että mitä ikinä taskuvaippaan pakkasin, se vuoti jostain kohdin alle puolessa tunnissa. Kun samaan aikaan vauva oli itkuinen mahakipujensa takia ja minä todella väsynyt, motivaationi kestovaippailuun lopahti tyystin.

Siskoni tuli apuun ja ompeli kuluneimmista harsoista uusia, nopeita imuja. Ne saatuani päätin vielä yrittää uudestaan. Vähä vähältä, vaippa vaipalta olen alkanut löytää Topille sopivia yksilöitä taskuvaippojemme joukosta ja oppinut ainakin välillä löytämään niihin onnistuneen yhdistelmän imuja. Yhtä sujuvaa kestovaippailu ei edelleenkään ole kuin alussa, mutta saan edes hieman iloa ja tyytyväisyyden tunnetta joka kerta, kun kestovaippa on pitänyt ja olen säästänyt maailmasta yhden muovivaipan vähemmän. Yhä vieläkin kestovaippapäivinä tapahtuu vähintään yksi ohivuoto, mutta onneksi vauvallamme on vaatteita niin paljon, että jos vain jaksan, voin vaihtaa hänelle vaatteet vaikka tusinan kertaa päivässä. Haastetta tuo lähinnä se, että toisin kuin pienempänä, tämänhetkisiin vaatteisiin ei kaikkiin mahdu kestovaippa,  villahousuista puhumattakaan. Sääli, ettei kaikissa bodyissa ole kaksoisnapitusta.

En yhtään osaa sanoa,  kuinka sitoutuneesti jaksan jatkaa kestovaippojen kanssa Topin koko vaippaiän ajan. Tällä hetkellä meillä on runsaasti juuri näitä pieniä tai keskikokoisia vaippoja, enkä edes tiedä millaisia isommat kestot ovat. Mutta mennään päivä ja vaihe kerrallaan, välillä vaipanvaihto kerrallaan.

P.S. Kestotuotteista vielä: olen jo vuosien ajan käyttänyt osittain kestositeitä kuukautisten ajan. Ne osoittautuivat jälkivuodon aikaan aivan ylivertaisen hyviksi kertakäyttösiteisiin verrattuna, koska olivat pehmeitä ja paksuja tikkejä ja kipuja vasten.

Miten meillä nukutaan?

Varastan hitusen omasta alkuyön unestani ja kirjoitan viimein tämän jutun, jota olen pitkään mielessäni pyöritellyt. Vauvaperheessä kestopuheenaiheita ovat kakka (ja sen mahdollinen puute) sekä uni (ja sen mahdollinen puute). Vauvan yöunet ovat yksi vakituisia kysymyksiä pienen lapsen vanhemmille, sillä uneton tai katkonaisesti nukkuva vauva vaikuttaa koko perheen uniin ja sen kautta hyvinvointiin.

Ilokseni voin vastata otsikon kysymykseen, että meillä nukutaan hyvin. En tiedä minkä geenin poikamme syntyessään sai, mutta hän on alusta asti erottanut yön ja päivän tosi hyvin toisistaan ja nukkunut yönsä hyvin. Olen ajatellut, johtuisiko kyky tietää että osa päivästä on nimenomaan nukkumista, ei kukkumista varten siitä, että olimme sairaalassa niinkin pitkään  kuin viikon syntymän jälkeen. Sairaalassahan yö ja päivä erottuvat selkeästi: yöllä on pimeää ja hiljaista, mutta aamulla valot sytytetään ja päivä on ääniltään ja rytmeiltään ihan erilainen. Jatkoimme tämän erottelun tukemista kotona, joskin kaamosaikaan syntyneelle lapselle pimeys lienee muutenkin tuttua.

Vauva nukkuu omassa sängyssään meidän huoneessamme, ja yöksi vauvansänky siirretään minun sänkyni viereen. Aamulla hän sitten siirtyy meidän väliimme, tai oikeastaan arkisin minun viereeni kun M on lähtenyt töihin.

Aluksi Topi heräsi yöllä syömään noin 2-2,5 tunnin välein, ja siitä syöttövälit ovat vähitellen omaa tahtiaan pidentyneet. Tällä hetkellä hän nukkuu yönsä noin viiden tunnin pätkissä (parhaimmillaan 6 tuntia, lyhimmillään 3,5 h), joista ensimmäinen pätkä on pidempi. Aamua kohti uni muuttuu muutenkin levottomammaksi ja välillä valvon ihan vain koska yritän tassuttelemalla (eli pidän kättä kevyesti hänen rintansa päällä) rauhoitella vauvaa sikeämpään uneen levottomasta heittelehtimisestään. Sanon mielelläni, että meillä on vain yksi herätys yöllä, koska aamulla 06-07 välillä tehty toinen syöttö jo käytännössä on niin aamua, että siitä voisi nousta päivän toimiin. Yleensä kuitenkin vielä palaamme siitä sänkyyn köllöttelemään ja torkkumaan, joten varsinaisesti aloitamme päivän vasta 08-09 välillä.

Yösyötöillä aluksi nukutin vauvan syliini ennen kuin nostin hänet takaisin sänkyyn. Lauloin kaikki suosikki joululauluni  tai luin hänelle jotain omaa kirjaani (mm. Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut). Sitten aloin siirtää vauvan sänkyynsä ennen nukahtamista, vain tokkuraisena, kuten hänen isänsä omilla syöttövuoroillaan teki. Aina Topi nukahti nopeasti. Kun yösyöttöjä vielä oli kaksi per yö, Topi otti tavakseen käpertyä syötön jälkeen röyhtäyksestä sikiöasentoon syöttäjän rintaa vasten ja nukahtaa siihen saman tien. Siitä hänet olisi voinut nostaa heti sänkyynsä, mutta asento oli niin suunnattoman hellyttävä, että usein piti jäädä pitämään vauvaa sylissä vain koska hän oli niin söpö.

Nyt Topi on jo niin iso, ettei oikein mahdu enää käpertymään samalla tavalla syliin kuin aiemmin. Silti hän suunnilleen nukahtaa tuttipullon ääreen ja hänet on siitä helppo nostaa omaan sänkyyn nukkumaan.

Vauvan uni on muuttunut levottomammaksi sitä mukaan kuin hänen motoriset taitonsa ovat lisääntyneet. Nukahtamista vaikeuttaa alati suuhun tungettava nyrkki, joka samalla työntää tutin pois – ja tuttia ilman ei kuitenkaan ole helppoa nukahtaa. Jo aiemmin vauvan tuulimyllynä huitovat kädet vaikeuttivat nukahtamista, ja silloin käytimme kapaloa hillitäksemme liikettä. Se toimi tosi hyvin. Meillä oli myös neulottu ”toukkapussi”, josta Topi tosin sai kätensä vapaaksi. Kun mahavaivat olivat kovimmillaan, kapaloa ei voinut käyttää koska Topin piti pystyä potkimaan öisin ja poistamaan sillä tavoin ilmaa vatsastaan. Toukkapussi oli silloin paras mahdollinen apuväline: se rajoitti käsien liikettä, mutta antoi vauvan potkia vapaasti. Alkuperäinen toukkapussimme kävi lyhyeksi vauvan kasvaessa, ja nyt meillä on käytössä jo toinen versio, josta kädet eivät karkaa niin helposti.

Toukkapussia mieluisampi rauhoittaja on Herra Unikarhu. Tämä vaaleanpunaista kohinaa soittava pehmolelu nopeuttaa Topin nukahtamista illalla ja syötön jälkeen ja etenkin auttaa pysymään unessa unisyklien välillä. Päiväunilla se ei aina ole käytössä, mutta auttaa rauhoittumiseen siinäkin. Kaikkiin vauvoihin tuo valkoinen tai vaaleanpunainen kohina ei tehoa, joten testasin sitä ensin soittamalla kohinaan youtubesta. Kun se näytti toimivan, ostimme Herra Unikarhun, koska ajatus puhelimesta jatkuvasti vauvani sängyssä on hiukan epämukava. Topi tykkää Herra Unikarhun kosketuksesta, ja matkoilla se on myös ollut oiva apu.

Herra Unikarhusta, vaaleanpunaisesta kohinasta sekä nallen käyttötarkoituksesta löytyy tosi hyvä kirjoitus Simppelin  sormiruokakeittiön sivukonttorista.

Iltarutiineja meillä myös on vähitellen rakenneltu, ja mielestäni Topi jo reagoi rauhoittumalla ja orientoitumalla nukkumaan. Iltarutiineihin kuuluu yöpaidan vaihto, valojen sammuttelu yhdessä, viimeinen iltamaito hämärässä makuuhuoneessa, kirjan lukeminen jos vauva jaksaa, sekä suukottelu sänkyyn tärkeimpien pehmolelujen keskelle. Laulan Sinisen unen ja sen jälkeen minä tai  isänsä laulaa koko joukon muita lauluja tai lukee kirjaa ääneen Herra Unikarhun suhistessa. Jos kaikki menee  hyvin, Topi on unten  mailla alle kymmenessä minuutissa sänkyyn laittamisesta, eikä yleensä ikinä herää ennen kuin aamuyöllä syötettäväksi.

Päiväunista minulla  ei sitten olekaan mitään kovin iloista kerrottavaa. Siinä missä yöt menevät melko hyvällä  rytmillä ja hyvin nukuttuina, päivät ovat kaikki erilaisia ilman mitään unirytmiä. Päiväunissa mennään edelleen hyvin vauvantahtisesti, eli Topi laitetaan nukkumaan sitten kun hän väsyy. Päiväunipaikat vaihtelevat omasta sängystä vanhempien sänkyyn, sitteriin tai vaunuihin. Hereilläoloajat ovat edelleen tosi lyhyitä, vaikka olisin odottanut niiden jo alkavat pidentyä. Päiväunet ovat tällä hetkellä valitettavasti vain yhden unisyklin mittaisia, 30-45 minuuttia kerrallaan. Yritän saada jokaiseen päivään ainakin yhdet pidemmät unet, koska mielestäni Topi  on silloin virkeämpi ja paremmalla tuulella. Katkonaisuus (puoli tuntia unta, noin tunti hereillä jne.) tekee hänestä ärtyisän. Aina pidemmät unet eivät onnistu, koska se vaatii vaunulenkin tai onnistuneet terassinukutuksen. Mutta siihen pyritään.

Seuraavaksi pitäisikin alkaa rakennella päiviin säännöllisyyttä ja rytmiä. En ole halunnut kiirehtiä se asian kanssa, koska näen tässä kohdin aika tärkeäksi  myös vauvan oman tahdin seuraamisen. Luultavasti päivärytmikin löytyy luonnostaan vauvan omaa rytmiä tarkkailemalla – heti kun vain jaksan panostaa.

Niin ja entäpä vanhempien uni? Menen yleensä nukkumaan aika pian vauvan jälkeen, koska ensimmäinen unipätkä on rauhallisin ja silloin minäkin saan useita tunteja yhtenäistä unta. Arkisin  minä hoidan yösyötöt, jotta M jaksaa paremmin käydä töissä. Tosin jos Topi herää toiselle syötölleen vähän ennen kuin M:n herätyskello soi, hän hoitaa syöttämisen. Usein tuo aamusyöttö tehdään kuitenkin niin, että olemme kaikki kolme hereillä ihailemassa uutta päivää. Viikonloppuyöt on jaettu niin, että kumpikin saa nukkua työhuoneessa häiriöttä ja keskeytyksettä yhden yön viikossa. Varsin usein työhuoneessanukkuja kuitenkin siirtyy takaisin makuuhuoneeseen aika aikaisin aamulla ihan silkasta ikävästä. Viikonloppuaamujen perhepetiköllöttelyt ovat tämänhetkisen  elämän parhaita helmiä.

Mitä meillä luetaan?

Kun eteen tulee uusi asia tai tilanne, josta pitää selvitä, minä lähden kirjastoon. (Hermione-syndrooma.) M puolestaan lähtee kirjakauppaan.

Jo ensimmäisen raskauden alussa vertailimme kirjakaupan vauvakirjoja. Parhaalta vaikutti Matilda Katajamäen ja Outi Gyldénin toimittama Suomalainen vauvakirja (3. painos 2014).

Vauvakirjan lukeminen on ollut yhteinen juttumme. M on lukenut sitä välillä itsekseen ja sitten kertonut minulle oleelliset asiat. Välillä minäkin olen lukenut joitain osioita yksin, mutta tärkeimpiä ovat olleet ne hetket kun olemme lukeneet sitä yhdessä, vuorotellen ääneen toisillemme. Sillä tavoin asioista on samalla keskusteltu ja pohdittu eri puolia ja sitä, miten asiat voisi meidän perheessä mennä.

Suomalaisen vauvakirjan hyviä puolia ovat monipuolisuus ja selkeys. Vaikka aiheita on paljon ja kirjassa sivuja runsaasti, se on järkevästi toteutettu, päivitetty tähän päivään ja helposti ymmärrettävällä tyylillä kirjoitettu. Alkupuolella keskitytään odotusaikaan, sitten synnytykseen, ja loppuosassa lapsen hoidon perusjuttuihin leikki-ikäiseksi asti. Sinne saakka emme vielä ole lukeneet.

Vauvakirja on yleisteos, joten se käsittelee aiheita lyhyesti ja tehokkaasti. Jos jokin aihe askarruttaa erityisesti, siitä kannattaa etsiä tietoa erikseen. Moni ystäväni on kannustanut panostamaan imetystietouteen. Mitä enemmän siihen liittyviä asioita lukee ja opiskelee etukäteen, sitä vähemmän imetykseen liittyvät toimet, haasteet tai tunteet yllättävät – vaikka etukäteen ei voikaan tietää miten se tulee sujumaan juuri meillä. Mutta valmistautuminen kuulema kannattaa, joten ostin tuoreen oppaan, Laura  Talvitien ja Pauliina Ahosen Nykymutsin imetyskirjan (2018).

Nykymutsin imetyskirja on jotenkin tosi 2015-lukulainen itse täytettävine tehtäväsivuineen. En oikein koe omaksi jutukseni täyttää erilaisia listoja tai ajatuksia kirjan sivuille, mutta tietopuoli kirjassa on hyvin ja sujuvasti kirjoitettu. Moneen kertaan kirjassa korostetaan, että monenlaiset ratkaisut ovat yhtä oikein, eikä ole vain yhtä tapaa imettää lasta.

Molempien kirjojen vahvuus on runsas kokemustarinoiden käyttö. Äitien ja isien lyhyissä kertomuksissa tulee hyvin esiin juuri se tärkeä asia, että monenlaiset tavat hoitaa lasta ovat yhtä oikein.

Tätä on syytäkin korostaa, sillä odottavana äitinä minusta tuntuu, että juuri imetys on eniten tunteita ja äitien välisiä ristiriitoja herättävä asia. Se sujuu tai ei onnistu, osa käyttää pulloa ja osa vain rintaa, osa imettää muutaman kuukauden ja osa monta vuotta. Se tekee kipeää tai herättää euforista onnentunnetta, mutta tunteita siihen joka tapauksessa kuuluu. Ja jokaisella joskus äidiksi tulleella on asiasta kokemus ja mielipide, ja pelottavan usein sitä mielipidettä tyrkytetään toisille. Suomessa imetysmyönteisyys menee välillä aivan liiallisuuksiin siinä, miten esimerkiksi pulloruokintaa ei edes oteta puheeksi tai rintapumppuja piilotellaan joillakin vierihoito-osastoilla. (Osalla sairaaloita on sertifikaatti vauvamyönteisyydestä. Ilmeisesti kaikki muut ovat sitten vauvavastaisia?)

Etukäteen en osaa odottaa imetystä mitenkään erityisellä innolla. Ymmärrän hyvin äidinmaidon merkityksen vastasyntyneelle, ja imetän kyllä lastani jos suinkin onnistun siinä. Olen valmis yrittämään sitkeästi huolimatta kaikesta kivusta ja tuskasta, josta minua on varoitettu. Mutta: tiedän myös, että imetys vaikuttaa osalla diabeetikkoäideistä verensokereihin rajusti, eikä aina ole järkevää aiheuttaa äidin sairauden pahenemista imetyksen kustannuksella. Pyörtyilevä äiti on huonompi vaihtoehto kuin imettävä äiti. Rintapumppu ja pulloruokinta toimivat nekin, jos pullo vain kelpaa lapsellemme, ja tarpeen tullen olen aivan valmis käyttämään myös äidinmaidonvastiketta.

No niin, nyt se on sanottu ääneen – tuomitkaa minut jos siltä tuntuu.

Näiden kahden kirjan lisäksi olen lainannut kirjastosta oppaita niin raskausajan liikunnasta kuin synnytykseen valmistautumisesta. Ne vaan ovat palautuneet lukemattomina takaisin kirjastoon. Luulen, että pärjäämme näillä kahdella kirjalla loppuun asti, kun tukenamme on erittäin hyvä ja kannustava neuvolahenkilö, perhevalmennukset ja KAKSin äitiyspoliklinikan henkilökunta.

Toinen raskauskolmannes

Toiseen raskauskolmannekseen lasketaan viikot 13-27, joidenkin mukaan 14-26. Tämän vaiheen päättymisestä on jo aikaa, mutta en ole muistanut tehdä yhteenvetoa tänne, joten nyt olkoon sen aika.

Raskausviikoilla 13-14 kerroin jo töissä tulevasta vauvasta. Joka kerta lisäsin ”…jos siis kaikki hyvin menee…” koska epävarmuus ja pelot olivat niin kovasti läsnä. Mutta oli ihanaa lakata salaamasta asiaa, ja oli ihanaa nähdä kaikkien ilahtuneet ilmeet ja kuulla iloiset onnittelut. Samoihin aikoihin kerroimme myös tuleville isovanhemmille.

Juhannuksen jälkeen oltiin 15. raskausviikolla, ja väsymys alkoi vähitellen hellittää. En enää nukkunut joka päivä päikkäreitä, mutta toisaalta olimme lomalla niin että mahdollisuus olisi kyllä ollut. Päivät olivat kiireisiä, sillä suurimman osan lomasta vei muutto: tyhjensimme Lappeenrannan kodin, pakkasimme Leivonmäen talomme ja muutimme koko elämämme Kajaaniin. Vietimme myös kesälomaa: kävimme Tukholmassa, rippijuhlissa, Nightwishin keikalla – ja ensimmäistä kertaa yhdessä ultraäänitutkimuksessa heinäkuun alussa.

Pitkäaikainen verensokerini HbA1c oli heinäkuun alussa erinomainen 41 mmol/l.

Vähitellen heinäkuun aikana vatsani alkoi kasvaa, enkä enää yhtään myöskään pidätellyt sen näyttämistä. Vatsan kasvu oli ehkä dramaattisin muutos, sillä se vähän yllätti tämän ensikertalaisen. Minulla oli jokin hämärä ajatus, että ehkä joskus syksyllä saattaisin joutua käyttämään äitiysvaatteita. Järkytykseni olikin suuri, kun housut kävivät yksitellen pieniksi ja alkoivat tuntua tukalilta. Menin ”huvin vuoksi” sovittamaan äitiysfarkkuja ja ne tuntuivat niin mukavalta, että kauhistuin: Nytkö jo!?! Lähetin kauhupaniikkiviestit parille ystävälleni, jotka ihanasti kannustivat ja tsemppasivat.

Minulle tosiaan kävi niin, että heinäkuusta alkaen kaikki housut ja hameet, joiden vyötärö osui vatsan kohdalle, tuntuivat erittäin epämukavilta vaikka olisivat muutoin mahtuneetkin. En vain voinut käyttää enää mitään, mikä osui keskelle vatsaa. Näin ollen jouduin ostamaan kesän alennusmyynneiltä yhdet farkut ja helteiden jatkuessa yhdet capri-mittaiset äitiysfarkut, sekä muutamia paitoja niiden kanssa pidettäväksi. Onneksi suurin osa mekoista kävi hyvin myös kasvavan vatsan kanssa. Syksyn keleihin olen sitten hankkinut myös äitiyslegginssejä.

Heinäkuu ja elokuun alku olivat vaikeinta aikaa terveyden kannalta. Kilpirauhanen oireili liikatoiminnan kaltaisilla tuntemuksilla, ja olin väsynyt ja tuskainen. Jouduin tekemään isoja päätöksiä työasioiden suhteen ja jättämään asioita tekemättä. En olisi halunnut, mutta jos piti valita pidänkö huolta omasta ja vauvan voinnista vai urakoinko lisää artikkeleja, niin eipä tarvinnut miettiä kumman valitsen. Harmitti se luopuminen silti.

Työmatkalla Helsingissä elokuun alussa, rv 20+5.

Keskellä keskiraskautta sitten päättyivät lomat ja siirryimme Kajaaniin. Jos olin hermoillut, miten hoitopaikan vaihdos vaik(e)uttaa kaikkeen, niin turha oli huoleni. Kaikki meni alusta asti loistavasti, ja minut otettiin Kajaanissa sekä sisätautipolilla, äitiyspolilla että neuvolassa vastaan kaikella sillä huolellisuudella, jota raskaana oleva ykköstyypin diabeetikko ja kilpirauhaspotilas tarvitsee. Rakenneultrassa kävimme yhdessä M:n kanssa elokuun alussa. Siellä meille kerrottiin, että odotamme poikaa! Kaikki oli rakenneultrassa hyvin.

Syyskuussa reissasin melko paljon työni takia, ja tein haastatteluja eri puolilla Suomea. Onneksi työtahti oli suunniteltua vähäisempi niin että jaksoin kenttätyöt ihan kohtalaisesti, vaikka matkustaminen välillä uuvuttikin. Kirjoitin kenttätöistä toiseen blogiini ilman mainintaa raskaudesta, ja sitten raskauden näkökulmasta tänne.

Rv 24+2, uudessa kodissa Kajaanissa.

Nyt lokakuussa eli kolmannella kolmanneksella en ole enää paljoakaan matkustanut (yhtä lentomatkaa lukuunottamatta) vaan tein kaksi haastattelua puhelimen ja Skypen välityksellä. En vain enää kykene ylimääräisiin reissuihin.

Tukea!

Neuvolasta vinkattiin, että jos liitoskivut tai selkäsärky käyvät pahoiksi, fysioterapeutilta saa lainaksi niin sanotun SI-tukivyön. Minulla ei ole ollut erityisen pahoja kipuja, mutta kun vatsa alkoi kasvaa, päätin vähän ennakkoon varautuen hakea vyön lainaksi. Soitin fysioterapiaan ja olisin saanut vyölle sovitusajan jo samalle päivälle. Sovin ajan kuitenkin seuraavalle maanantaille, kun se sopi paremmin.

Fysioterapeutti näytti erilaisia vöitä. Sain sovittaa ”uudemman mallista” tarrakiinnitteistä (lainausmerkit koska mitenkään erikoisen moderneilta nekään vyöt eivät näyttäneet), mutta selkeästi paremmalta tuntui vanhempi malli. Ammattilainen auttoi valitsemaan oikean kokoisen vyön ja neuvoi, miten kokoa säädetään.

Kuvassa rv 30+1.

Häkellyttävää oli se, miten paljon paremmalta olo tuntui heti kun vyö oli paikoillaan. Olin ajatellut, etten ehkä välttämättä tarvitse koko vyötä, mutta vatsan kasvu on tapahtunut niin vähitellen, etten ollut tajunnut olotilaan hitaasti hiipivää tukaluutta. Nyt käytän vyötä jokseenkin joka päivä. Parhaimmalta se tuntuu kävelylenkeillä, mutta myös kotona ihan töitä ja kotiaskareita tehdessä. Vyö ei näy vaatteiden alta, kun paita tai mekko on tarpeeksi pitkä – ja sellaisiahan tässä vaiheessa äitiysvaatteeni ovat.

Mikään estetiikan riemuvoitto tämä vyö ei ole, mutta enää en luopuisi siitä. Vieläkään en voi sanoa kovasti kärsiväni kivuista, mutta vyö tuntuu tukevalta ja ryhdistää oloa. Ihan mahtavaa, että tällainenkin apuväline on ilmaiseksi odottavan äidin käytössä.

Äitiyspakkaus

Suomen 1900-luvun puolivälin perhehistoriaakin tutkimuksissani sivunneena äitiyspakkaus on minulle käsite. Siksi en hetkeäkään harkinnut, että vaihtaisin tuon laatikon rahalliseen korvaukseen – ei missään nimessä, nyt kun minulla viimein olisi mahdollisuus saada omalle lapselleni ja omaan kotiini äitiyspakkaus!

Siispä meillekin haettiin Kelalta äitiysavustusta äitiyspakkauksena, ja tuo legendaarinen ja odotettu laatikko saapui puolitoista viikkoa sitten. Avasimme sen samana iltana yhdessä M:n ja Papun kanssa. (Kissalle odotetusti Papua kiinnosti lähinnä laatikko.) Vaikka olin opiskellut pakkauksen sisältöä Kelan nettisivuilta etukäteen, oli avaaminen ja tavaroihin tutustuminen silti vaikuttava kokemus. Myös M oli yllättynyt siitä, miten monipuolisen ja laajan kokoelman vauvan ensitarvikkeita äitiyspakkaus sisältää.

Laatikon ulkoasun on suunnitellut Robert Lönnqvist, ja se on nimeltään Päiväuni.

Pakkaus ei tosiaan sisällä ”vain” vaatteita vauvan ensisängyksi sopivassa pahvilaatikossa, vaan monenlaista tarviketta sekä äidin että ennen kaikkea vauvan ensimmäisiä kuukausia (ja vuotta) ajatellen. Kuumemittari, kylpyveden lämpömittari, lanoliinivoide tai kestoliivinsuojat ovat oikeasti tarpeellisia tarvikkeita jokseenkin kaikissa pikkuvauvakodeissa, ainakin jos vauva on esikoinen eikä tarvikkeita näin ollen ole ennestään. Osan näistä olen jo hommannut itsekin, mutta en olisi varmasti tajunnut hankkia kylpyveden lämpömittaria tai vauvalle sopivaa hiusharjaa.

Hoitotarvikkeita.

Mieltäni lämmittää jotenkin erityisen paljon äitiyspakkauksen tasa-arvoistava ideologia. Jokainen Suomessa syntyvä tai tänne adoptoitava vauva saa samat tarvikkeet riippumatta vanhempien sosioekonomisesta taustasta, asuinpaikasta, uskonnosta tai kielestä (tai mistään). Samoja harsoja ja bodyja käytetään kaikissa perheissä, eikä vauvan tausta vaikuta siihen, että hänen kyntensä pitää leikata tai hampaat harjata.

Lakanat ja ensilelu.

On myös hyvä muistaa, ettei tänäkään päivänä ole itsestään selvää, että kaikilla Suomeen syntyvillä vauvoilla on ensihetkikseen puhtaita vaatteita tai vauvalle sopivia kynsisaksia, puhumattakaan vauvan peitosta ja lakanoista (joihin olen sivumennen sanoen erityisen ihastunut). Tarvikepakkaus tulee siis myös tarpeeseen.

Kissaperheen vauvalle kissabody.

Vaatteet ovat kaikki suunniteltu huolellisesti sukupuolisensitiivisiksi: näitä voi käyttää sukupuoleltaan millainen tahansa vauva, jos vanhemmat vain niin haluavat. En ole itse vertaillut aiempien vuosien kuoseihin, mutta kuulemani mukaan vuoden 2018 pakkauksen värimaailma olisi aiempaa rauhallisempi. Ennalta arvelisin vain ehkä yhden kuosin olevan liian kirjava meidän makuumme, mutta hyvin saattaa käydä niin että sekin vaate aikanaan tulee käyttöön. Arvostan kovasti myös sitä, että vaatteita on monen kokoisia. Talvipuku on niin suuri, että se tulee ehkä käyttöön meidän Sisupussillemme vasta ensi talvena. Sen sijaan esimerkiksi makuupussin lammaskuosi on niin hurmaava, että tuote on varmasti käytössä hetimmiten – tosin kovia pakkasia varten meillä on jo valmiina kaverilta saatu untuvapussi.

Se vähän harmittaa, että tänä vuonna äitiyspakkauksessa ei ole kestovaippoja. Meidän on tarkoitus ainakin yrittää osittaista kestovaippailua, ja olisi ollut tärkeä henkinen (ja toki myös materiaalinen) tuki kestoilulle, jos äitiyspakkauksessa olisi kannustettu tähän suuntaan.

Raskaus ja liikunta

Keväällä samaan aikaan kun tein positiivisen raskaustestin, olin juuri päättämässä treenikautta personal trainerini Ellin kanssa. Viimeisillä kerroilla hän sitten pyynnöstäni kertoikin raskausaikaan sopivia liikkeitä ja juttelimme siitä, miten kuntosalitreeniä pitäisi muuttaa raskauden edetessä.

Keskeistä oli sekä Ellin ohjeissa että muualta lukemistani vinkeistä, että liikunta pitäisi pitää mukana koko raskauden ajan. Kun treeniä on tehty jo aiemmin, ei ole syytä vähentää sitä, ja mikäli taas on ollut melko liikunnaton ihminen, olisi hyvä lisätä kevyttä liikuntaa osaksi arkea. Samat ohjeet ja osittain jopa tismalleen samat selkäjumppavinkit sain neuvolan järjestämässä fysioterapiassa. Siellä vinkattiin myös Selkäliiton oppaista, joissa on hyviä, helposti toteutettavia jumppaliikkeitä myös odottajalle. Ja lantionpohjanlihasten jumpan unohtamisesta on nyt varoitettu niin monta kertaa, että ei voi kyllä kuin syyttää itseään, jos se jää tekemättä!

Salitreenistä jätin lantionnostot välittömästi pois. Siihen ei ollut mitään muuta syytä kuin se, että ajatus lantionnostosta tuntui pahalta. Se on tehokas liike reisille ja pakaroille, mutta korvattavissa muilla, jotka eivät herätä yhtä ikäviä fiiliksiä vatsanseudun suhteen. Sitten vähitellen, oikeastaan ilman erityistä suunnitelmaa tai ohjelmaa, treeni on muuttunut. Kun ajatus jalkaprässistä herätti vähänkään ikävää tunnetta, jätin sen pois. Olen keventänyt painoja ja koettanut lisätä toistoja. Tällä hetkellä en oikeastaan hikoile salilla juuri ollenkaan. Teen cardiolaitteilla hyvin kevyesti, ja keskityn odottajan jumppaliikkeisiin ja käsipainoilla treenaamiseen.

Alkukesän väsymys piti minut poissakin salilta melko pitkään, mutta Kajaaniin muuton jälkeen onneksi aika pian pakotin itseni uudelle kuntosalille. Tässä kohdin aviomies on kyllä ollut hieno tsemppari. Loppukesällä kävelin usein myös kotimme kulmalta lähtevällä ulkoilureitillä, joka onkin ollut tosi hyvän mittainen kävelylenkkiä ajatellen.

Melko tärkeä asia liikunnan edistämisessä oli se, että löysin paikallisen lastentarvikekaupan alerekistä raskausajan treenitrikoot. Vaikka treenihousut ovat joustavaa kangasta, niiden vyötärösauma on keskellä mahaa, ja minua on jo melko varhaisesta asti ahdistanut tosi pahasti, jos housujen tai hameen vyötärö puristaa normaalista kohdasta. Siksi olen käyttänyt jo pitkään vain tuubimallisia housuja ja legginssejä, enkä varmasti pystyisi käymään lenkillä tai salilla ilman näitä Mamalicious-merkkisiä treenihousuja.

Pahoittelut kuvan surkeasta laadusta: saliselfiet eivät yleensä ikinä ole erityisen hyviä, ja tämä kuuluu niihin. Mutta massu näkyy, ja treenitrikooni. Kuva on otettu Liikku-kuntosalin pukuhuoneessa toissapäivänä, rv 25+5.

Aina ei jaksaisi, mutta koetan silti liikkua. Olen toistaiseksi saanut pidettyä liitoskivut poissa, ja selkäkin oireilee nykyään vain pitkien ajo- tai junamatkojen jälkeen. Liitoskipuja meinasi jo alkaa tulla, mutta aloin tehdä selkäjumppaa, ja ne jäivät pois. En tiedä onko se jumpan ansiota, mutta koetan saada tehtyä sarjan vähintään kahdesti viikossa. Ehkä se ainakin lykkää selkäongelmien ja liitoskipujen alkua?

Työmatkojen keskellä liikunta on taas meinannut jäädä, mutta nyt kun reissut alkavat vähentyä, tsemppaan taas. Sää on muuttunut syksyiseksi, ja ulkoilu on vaikeaa koska en mahdu ulkoiluvaatteisiini (lähinnä tuulihousuihini). Lähiviikkojen ohjelmassa onkin metsästää jostain äitiysuimapuku, jonka avulla pääsen testaamaan Kajaanin uimahallin vesijuoksumahdollisuudet. Olen laiska lähtemään sateeseen, mutta ehkä uimahallissa saisin tehtyä lenkkiä helpommin. Olen myös miettinyt, pitäisikö sittenkin yrittää löytää jostain tuulihousut tai kevyttoppahousut, joilla pärjäisin joulukuuhun asti. Vai onko niille lopulta sitten kuitenkaan käyttöä?