Vaatehankintojen monimutkaiset kysymykset

Ei ole helppoa pitää lastaan kunnollisissa vaatteissa. Tai ehkä asian voi kääntää myös toisinpäin: milloinkaan ei ole ollut niin helppoa pukea lasta kuin näinä aikoina, jolloin etenkin lasten tekstiilitarjonta on määrällisesti suorastaan tukahduttavaa. Mutta vaikeus tuleekin mielestäni siinä, että pystyy valitsemaan oikein ja hyvin.

Millä periaatteella sitten valinnat pitäisi tehdä? Tähän on monta vastausta, ja kerron alla nyt joitakin periaatteita, joihin itse pyrin – tosin en sataprosenttisesti onnistu. Nämä ovat ennemminkin haaveita tai suuntaviivoja, jota kohti haluan kulkea lapsen vaatehankinnoissa.

Topilla haluaisin olevan:

1. Säähän ja vuodenaikaan sopivat, oikeankokoiset vaatteet. Ja ei, tämä ei ole itsestäänselvyys. Myös Suomessa on lapsia, joilla ei välttämättä ole kunnollista talvihaalaria tai -takkia, sopivankokoisia kesäkenkiä tai ehjiä kumisaappaita.

Aloittelijana äitiasioissa olen myös kokenut hankalaksi osata pukea lapsi vuodenaikaan sopivasti. Olen edelleen pihalla termistöistä ja teknisistä materiaaleista, mutta jotenkin olen onnistunut räpiköimään niin ettei lapsi ole paleltunut. Yhtä periaatetta koetan pääsääntöisesti noudattaa: Topin välikerrokset talvella ovat mieluummin villaa kuin fleecea, koska fleecestä irtoava mikromuovi inhottaa minua. Mutta kas vain, kaapissa odottaa jo syksyksi fleecekerrasto ja fleecevuorellinen vk-haalari. Ne on saatu ystäviltä, joten käyttöön tulevat. Jos siis ovat syksyllä sopivan kokoisia. Lapsen kasvutahti nimittäin on täydellinen mysteeri minulle.

2. Käytettyjä vaatteita. Valtaosa Topin vaatteista on hankittu tai saatu käytettynä. Varsinkin pienten lasten vaatteita on hyväkuntoisina tarjolla pilvin pimein. Kirppareita rakastavana ihmisenä olen sortunut niihin liiankin kanssa. Liikaa vaatteita on silloin, jos osa jää käyttämättä ennen kuin tulee pieneksi. Tässä yritän kuitenkin parantaa, eli viime aikoina olen selaillut kirppareita vain silloin kun olen etsinyt jotain täsmällistä.

Paitsi yksi heikko kohta minulla tässä on: Herttala. Pieni liike Jyväskylän Mäki-Matissa on niin kiva, että sieltä ostan välillä Topille jotain vaikka ei ihan niin välttämättä olisi tarvekaan. Ja uskon kyllä, että kunhan kesällä taas pääsen oikeille kirpputorille, tulen tekemään edullisia ja hyviä hankintoja. Toivottavasti ne pääsevät myös käyttöön!

Siunaus on se, että olemme saaneet tosi paljon hyviä vaatteita lähipiiristä. Aina ei siis ole päässyt/joutunut edes kirpparille etsimään. Komerossa odottaa nyt esimerkiksi kaksi talvihaalaria, joiden toivon olevan lumen tullessa sopivan kokoisia. Yhteensä maksoin niistä ystäville 10 euroa. Ystävät antavat enimmäkseen vaatteita ilmaiseksi, ja minun on vaikea sanoa ei, kun yleensä tarjotaan jotain mitä meillä ei vielä ole. On kokonaan toinen kysymys, tarvitaanko niitä kaikkia siltikään.

3. Laadukkaita vaatteita, jotka on valmistettu mahdollisimman lähellä. Haluaisin ostaa Topille Suomessa tai Euroopassa valmistettuja vaatteita, joiden tiedän olevan laadukkaita, tai joista tuntee jo käteen ottaessa, että kangas on laadukasta ja vaate tulee kestämään hyvänä pesusta toiseen. Jos pidättäytyisi tässä periaatteessa täysin, olisi vaatemäärän suhteen paljon helpompaa, sillä uutena tällaiset vaatteet maksavat paljon enemmän kuin ketjuliikkeiden halpikset. Kirpparillakin hinnat ovat usein melko korkeat.

Joskus ihastun kuosiin tai malliin ja ostan vaatteen, jonka hankintaa sitten kadun. Esimerkiksi tästä käy ihana jääkarhukuosinen jumpsuit, jonka ostin Prismasta. Ensimmäisestä pesusta alkaen sen värit haalistuivat. Nyt kun se on pieni, en voi kuvitella että kukaan ostaisi sitä kirpparilla, tuskin edes ottaa ilmaiseksi. Vaate on ehjä, mutta niin kuluneen näköinen että harmittaa. Juuri tällaisia ei saa laittaa edes hyväntekeväisyyteen eli sellaisia, joita ei itsekään toivoisi saavansa. En vielä tiedä, mihin tämän saan laitettua. Ehkä siitä yhden siivousrätin vielä saa. Jumpsuit on valmistettu Intiassa, ja onneksi sentään S-ryhmän oma vaatetuotanto on edes jokseenkin valvottua, joten voin ajatella ettei se sentään ole lasten ompelema.

Tämä periaate koskee nyt uutena ostettuja vaatteita. Kirpparilta ostan edelleen myös sellaisia vaatteita, joiden alkuperä tai laatu ei ole paras mahdollinen, mutta yritän vähentää sitäkin jotta käyttövaatteet olisivat siistejä eivätkä aivan luutuksi kulutettuja muutaman pesun jälkeen.

4. Suomessa ommeltuja vaatteita. Tämä liittyy edelliseen. Minulla on haave, että voisin jatkossa teettää enemmän vaatteita Topille. Sen sijaan, että ostaisin kirpparilta neljä samanlaista paitaa kuin kaikilla muillakin lapsilla, voisin hankkia yhden paremman vaatekerran. Koronakevään aikana lähellä tuotettu ja pienten yritysten tukeminen nousivat arvoonsa, ja koetan muistaa noudattaa tätä periaatetta jatkossakin ainakin joskus.

Aloitin periaatteeni noudattamisen tilaamalla Topille ensi syksyksi arkikäyttöön päivähoitoon ihanan ilveskuosisen asun. Itse asiassa tilaus lähti siitä, että ompelija postasi kuvan kuosista facebook-sivulleen, ja ihastuin kankaaseen heti. Sillä hetkellä päätin, että tämä on hyvä hetki aloittaa tämän lähellä ommeltujen vaatteiden hankkiminn.

Ompelijan sivusto on nimeltään handmade for kids and adults, ja monista sivutyönään ompelevista valitsin hänet oikeastaan sattumalta juuri tuon ilveskuosin vuoksi. Olen tosi tyytyväinen: viesteilin ompelijan kanssa ahkerasti, annoin mitat jotta asusta tulisi sopiva nimenomaan syksyä ajatellen, ja lopputulos on juuri mitä toivoin. Kyseessä on harrastelija, jolle ompelu on sivutyö silloin kun aikaa sille löytyy, mutta kysyessäni asiaa hän kertoi ilmoittavansa tulot verottajalle. Toiminta on kuitenkin (vielä) hyvin pientä.

Kun en löytänyt mieleistäni shortsihaalaria Topille, otin jo yhteyttä Luompa-nimiseen yritykseen, joka toimii naapurikunnassa Luhangassa. Myös se on yhden naisen yritys, mutta jo ammattimaisempi ompelimo. Seuraavana päivänä niitä shortsihaalareita kuitenkin sattumalta tarjottiin usemmastakin suunnasta, joten peruin aikeeni. Luompa on kuitenkin varmaan seuraava, jolta tilaan, kun jollekin vaatteelle tarvetta tulee.

Juuri Topille teetettyjen vaatteiden lisäksi haluaisin ostaa esimerkiksi Jyväskylässä ommeltavia Melli EcoDesignin tai Hilla Clothingin vaatteita tai Suomeen vähän aikaa sitten tuotantonsa siirtäneen Taivalin ihania vaatteita. Myös Euroopassa ommellut ovat yleensä hyviä, ja niitä merkkejä onkin sitten paljon ja kirpparisaatavuus erinomaista.

Nämähän ovat  aika etuoikeutetun äidin pohdintoja. Tiedostan hyvin olevani onnekas, kun voin käyttää aikaa ja ajatuksia sen pohtimiseen, onko lapsellani kivannäköisiä vaatteita, ja missä ja miten ne on valmistettu. Ja tiedän myös, että näiden pohdintojen aika on lyhyt: tulee se päivä, kun hankkimani kuosit eivät kelpaa vaan päälle on saatava se jokin tietty. Topin ekat Ryhmä Hau -paidat olen jo ostanut, ihan ilman pyytämistä.

Katse ekaan vuoteen

Hei, pitkästä aikaa. Kaikki blogini ovat olleet telakalla pitkään. Koko ajan olen niitä miettinyt ja usein jo muotoillut aloituslauseen, mutta voimat eivät ole riittäneet avaamaan tietokonetta ja kirjoittamaan. Keväällä väsyin ja oli pakko karsia kaikesta ylimääräisestä, ja blogi jäi siksi sivuun. Sain apua ja voin jo paremmin, mistä kertoo parhaiten se, että istun tässä nyt sormet näppäimillä ja tekstiä syntyy.

Elämä on muuttunut melkoisesti. Tuli jälleen muutto M:n työn takia, ja asumme taas Keski-Suomessa pikkukylässämme entisessä talossamme, josta Kajaaniin lähdimme. Viikon kuluttua minä palaan töihin ja Topi menee päivähoitoon. (Siitä haluaisin vielä kirjoittaa oman postauksensa alkavalla viikolla, jos vain pystyn.)

Pikkuisen sisupussimme elämä on ensimmäisen vuoden ajan ollut jatkuvaa kasvua ja uusien asioiden oppimista, kuten kuuluukin. Jokaisesta niistä olisi voinut kirjoittaa blogiin, ja minua harmittaa aika tavalla, etten kyennyt tätä päiväkirjaa pitämään.

Useimmat vauva-ajan asioista opitaan vähitellen, joten en esimerkiksi osaa sanoa milloin Topi oppi ryömimään. Jossain vaiheessa hän vain alkoi siirtyä lattialla, aluksi muutaman sentin, sitten jo varsin nopeasti. Konttaamisenkin hän oppi vähitellen, muutaman päivän aikana eikä mitenkään yhdellä kertaa.

Sen kuitenkin muistan, että kahdeksan kuukautissyntymäpäivänään, tätinsä hääpäivänä, Topi nousi itse seisomaan tukea vasten. Seisomisharjoituksia oli jo aiemmin, mutta tuon päivän katsoisin olevan viimeistään se virallinen seisomaan oppimisen päivä, jolloin se tapahtui kokonaan itse eikä enää tippaakaan haparoiden. Saman tien hän alkoi harjoilla tukea vasten liikkumista, jossa tulikin varsin taitavaksi ennen kuin uskalsi laskea irti ja kävellä itse. Hän käveli pitkään aikuisen yhdestä sormesta kiinni pitäen, eikä tarvinnut seisomiseen enää tukea vähään aikaan ennen lopullista kävelytaitoa.

Kävelemään Topi oppi keskellä meidän muuttotouhuja tammikuun alussa eli yhden vuoden ja 1 kk iässä. Aluksi hän teki muutaman askelen syöksyjä kohti syliä. Vähitellen syöksyt muuttuivat hallitummiksi askeliksi, ja nyt uudessa kodissa hän on harjoitellut ja harjoitellut, ja kävelee jo hienosti koko matkan omasta huoneesta olohuoneeseen ja takaisin, tai minne vain. Ulkovaatteet päällä hän vielä kaipaa apua kävelemiseen, ja kengät jalassa homma myös on vaikeampaa, mutta harjoittelu jatkuu joka päivä.

Hampaiden puhkeamista odoteltiin pitkään, mutta noin 8 ja puolen kuukauden iässä puhkesi ensimmäinen. Sen jälkeen hampaita puhkesi melko nopeaan tahtiin neljä ylös ja neljä alas, mutta sen jälkeen niitä ei ole näkynyt. Topi hieroo sormilla ja leluilla paljon poski-ikeniään, joten ehkä sieltä piankin jotain puhkeaa.

Hän kasvaa hyvin ja vaikka oma painokäyränsä välillä notkahtelee, hän ottaa sen aina seuraavaan punnitukseen mennessä kiinni. Kaiken kaikkiaan Topi kehittyy juuri niin kuin pitääkin tai on ollut odotettavissa.

Entä äidin ja isän kehitys vanhemmuudessa? Se tulee ehkä hieman hitaammin kuin pojan kasvu, mutta sanoisin että kehitystä on tapahtunut. En ehkä ihan niin paljon enää stressaa miten asioiden ”pitäisi olla” vaan osaan välillä jopa tehdä omia ratkaisuja, joiden kanssa olen ollut tosi epävarma. Olen myös oppinut keskittymään ensisijaisesti minun ja lapsen hyvinvointiin ja sanomaan sitä nakertaville asioille ”ei”, vaikka välillä se tuntuukin pahalta tai epäkohteliaalta. Olen oppinut, etteivät asiat useinkaan mene kuten suunnittelee, koska aina joku voi sairastua tai aikataulut muuttua.

Yli vuodessakaan en sen sijaan ole oppinut varaamaan tarpeeksi aikaa lähtöihin. Olemme jatkuvasti myöhässä, koska en vain hahmota ajan kulua kun tarkistan että kaikki tarvittava on mukana ja kun taistelemme ulkovaatteiden pukemisesta (taaperoni inhoaa sitä, ja sen huomaa). Näitä pukeutumisriitoja lukuunottamatta arki taaperon kanssa on aika mukavaa. Hän kommunikoi jo paljon ja toimii itsenäisesti niin, että pystyn tekemään päivisin esimerkiksi ruokaa helpommin kuin aiemmin. Meillä on aika mukavaa, ja vähän haikeana aloitan hoitovapaan viimeisen viikon.