Tänään olen rv 7+4. Käynnissä on siis kahdeksas raskausviikko. Sitä on vielä jäljellä, mutta tämä viikko on ollut jo nyt niin erilainen kuin aiemmat, että pakko kirjoittaa ylös.
Sokerit: Alussa vain muutaman päivän ajan minulla oli niitä matalia verensokereita joista etukäteen hurjasti varoiteltiin, mutta nyt ne ovat palanneet, ainakin nyt kahdeksi päiväksi. Verensokerini ei hyvästä tankkaamisesta huolimatta nouse kuin korkeintaan vähän yli kuuteen, ja siitäkin se hiipii alaspäin omia aikojaan. Ensimmäisen kerran näin senkin ihmeen, että sensori huusi vain LO, koska lukema oli sille liian alhainen. Se oli väärässä, kylläkin, sillä mittasin samalla sormenpäästä ja lukema oli 4,8, ei siis todellakaan LO. Sensori vain ei ehtinyt reagoida 10 minuuttia sitten syötyihin eväisiin. Mutta matalalla ollaan, ja erityisen pelottavaa on se, että sensorin mukaan matalalla käydään myös öisin nukkuessani. Se on pelottava tieto, vaikka en ihan noissa kohdin luotakaan sensorin tarkkuuteen. Mutta en ole koskaan herännyt mataliin – heräänkö oikeasti, jos on hätä?
Mielialat: Olenhan minä toki ollut aika herkkä mielialanvaihteluille näinä viikkoina, niin itkussa kuin äreydessä. Ja liikutun herkästi muutenkin, ja näinä aikoina vielä herkemmin. Pohjanoteeraus tässä suhteessa oli kuitenkin eilen Helsingin Taidemuseossa, jossa kävin katsomassa japanilaisen Yayoi Kusaman näyttelyn In infinity. Olihan se hieno, mutta ei nyt sentään ihan itkuun saakka hieno kuitenkaan… Laitan kyynelehtimiseni kyllä nyt raskauden piikkiin.
Väsymys: En edelleenkään oikein jaksa tehdä mitään. Yritän kyllä, ja teenkin, mutta mieli tekisi vain käpertyä sohvaan ja olla hiljaa silmät kiinni. Työpaineet kasaantuu, mikä ei helpota väsymystä tietenkään yhtään.
Etova olo: Kertaakaan en ole vielä oksentanut, mutta viime viikosta alkaen on välillä tehnyt mieli. Etenkin bussissa tai autossa etova olo vyöryy päälle, ja olen jo oppinut että mukana pitää olla varmuuden vuoksi oksennuspussi ja talouspaperia. Huono olo tulee erityisesti, jos sokerit ovat lähellä neljää. Eilen ja tänään verensokeri ei paljon yli viiden ole kivunnut, joten bussimatkat Helsinkiin ja takaisin olivat melko ikäviä. Tosin onneksi oksettava olo on tähän asti aina mennyt suht nopeasti ohitse. Edellisellä viikolla kumartelin ensin ystäväperheen parkkipaikalla ja sitten Helsingin Sokoksen vessan lavuaarin yllä, mutta ei niistä mitään tullut. Mutta päätimme, että huono olo on positiivinen asia: se on harvoja asioita, joista voimme päätellä että Sisupussi on vielä olemassa ja kasvaa. Jee!
Ilmavaivat: Kukaan ei kertonut, että raskaana ollessa minusta tulee pierukone. Ihan hirveää. Läheiset tietävät, miten syvästi näitä juttuja nolostelen, ja nyt tällä viikolla tuntuu kuin olisin kadottanut kaiken kontrollin ilmavaivoihini. Missä vain, miten kovaa tahansa, millä hajulla tahansa. Voi kiusallisuuden määrää!